Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli tammikuussa 3,0 prosenttia. Joulukuussa se oli hieman alempi eli 2,9 prosenttia.
Kuluttajahintoja nosti edellisestä vuodesta eniten polttonesteiden, elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien, sähkön sekä osakehuoneistojen ja kiinteistöjen kallistuminen. Myös vaatteiden hintojen nousu ja vuokrankorotukset vaikuttivat inflaatioon.
Inflaatiota puolestaan hillitsi eniten kulutuselektroniikan, ulkomaan lentoliikenteen ja korkojen halpeneminen.
Joulukuusta tammikuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,4 prosenttia. Tämä johtui ennen kaikkea sähkön, elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien sekä polttonesteiden kallistumisesta. Sähkön ja elintarvikkeiden hintojen nousuun vaikutti ennen muuta sähköveron korotus sekä uusi makeis- ja virvoitusjuomavero.
Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten kaiken kaikkiaan noin 50 000 hintatietoa 483 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä.
Tilastokeskus uudisti kuluttajahintaindeksin vastaamaan paremmin nykyistä kulutusta. Indeksin painorakenne ja hyödykekori hyödykkeistä vaihtui noin 15 prosenttia.
Euroalueen inflaatio oli tammikuussa ennakkotietojen mukaan 2,4 prosenttia.