UPM:n Kymen toimihenkilöt ovat marssineet torstaina aamulla kello 06.00 ulos työpaikaltaan vastalauseena metsäyhtiön tavalle luistaa paikallisesti tehdyistä sopimuksista. Noin 90 toimihenkilöä koskeva mielenilmaus päättyy lauantaiaamuna.
Toimihenkilöiden mielestä työnantaja tulkitsee aiemmin tehtyä paikallista sopimusta yksipuolisesti uudella tavalla. Toimihenkilöt ovat joustaneet monista paikallisesti sovituista eduista. Ehtona on kuitenkin ollut pitäminen kiinni aiemmin sovituista sijaisuuskorvauksista. Tästä lupauksesta työnantaja on lipsunut.
Ammattiliitto Pron sopimusalavastaava Jari Uschanov pitää toimihenkilöiden reaktiota ymmärrettävänä, sillä he tuntevat itsensä petetyiksi. Hänen mukaansa UPM:n tavoitteena näyttää olevan paikallisten sopimusten yhtenäistäminen heikoimpien sopimusten suuntaan.
– Kymen esimerkki ei kannusta paikalliseen sopimiseen, jonka puolesta työnantajat ovat liputtaneet. Nyt tämän tavoitteen todellinen karva paljastuu.