Vasemmistoliiton kansanedustaja Martti Korhosen mielestä ei ole oikein, että yhteiskunta on kouluttanut matkapuhelinjätti Nokialle ilmaiseksi osaavat työntekijät ja yritys voi nyt yksipuolisesti päättää parantaa tuottavuutta väkeä vähentämällä.
– Lasku jää meidän suomalaisten yhdessä maksettavaksi, Korhonen paheksuu.
– Nokia ei ole perinteinen kotimainen kriisiyhtiö, vaan miljardeja maailmalla tahkoava suuryritys.
Menestyville irtisanomissakko
Korhonen peräänkuuluttaa suurten yritysten yhteiskunnallista vastuuta. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston vaalistarttiin lauantaina osallistunut Korhonen vaatii yhteiskunnan tuella menestyneille suuryrityksille irtisanomissakkoa.
– Me suomalaiset olemme investoineet suuria summia Nokiaan, muun muassa kouluttamalla sille innovatiivista työvoimaa, hän tähdentää.
– Nyt on vastuunkannon aika myös yrityspuolella. Irtisanomissakon avulla voidaan saada ainakin osa valtion sijoittamista rahoista takaisin tarvittaviin sopeuttamistoimiin.
Hän arvioi, että irtisanomissakko pakottaisi yritykset etsimään muita keinoja sijoittajien tulojen turvaamiseen kuin työntekijöiden irtisanomiset.
Mitä Elop aikoo?
Korhonen ihmettelee Nokian toimitusjohtajana syyskuussa aloittaneen kanadalaisen Stephen Elopin tarkoitusperiä.
– Uuden toimitusjohtajan motiivit ovat epäselvät: Onko hän entisen työnantajansa Microsoftin juoksupoika vai suomalaisen Nokian tulevaisuudesta huolta kantava tulevaisuutemme rakentaja, Korhonen pohtii.
Korhonen arvioi, että matkapuhelinalalla on edelleen myönteiset tulevaisuudennäkymät Suomessa, jos satsaukset kohdistuvat pitkäjänteiseen kehitystyöhön.
– Jatkossa yritystuet on ehdollistettava tiukemmin. Vain siten sitoutamme yritykset työllistämään kotimaassa ja kehittämään paikallista tuotantoa.