Vartiointialalle syntyi myöhään tiistai-iltana sopimus ja kaikki työtaistelutoimet peruuntuvat. Osapuolet eli Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajaliitto PALTA hyväksyivät sovittelija Leo Suomaan sovintoesityksen. Sopimuksen kustannusvaikutus on noin 2,8 prosenttia.
PAMin puheenjohtaja Ann Selin toteaa, että vartiointialan neuvottelut ovat olleet erittäin vaikeat ja siihen nähden tehtyä sopimusta voidaan pitää kohtuullisena.
– Sopimuksen tuomat laajat työehtojen parannukset mahdollistivat sovintoesityksen hyväksymisen.
Työehtoihin tuli parannuksia muun muassa työaikoihin, palkkausjärjestelmään, lisiin (muun muassa perehdyttämis- ja lauantailisiin) ja terveystarkastusten palkallisuuteen. Sopimus sisältää myös työtapaturmien palkallisuuden (3 kk) väkivaltatilanteissa työsuhteen kestosta riippumatta.
Palkankorotus tuo huhtikuun alussa 1,3 prosentin yleiskorotuksen ja syyskuun alussa 0,5 prosentin paikallisen erän, joka tulee saman määräisenä kaikille, jollei yrityskohtaisesti päästä sen jakamisesta sopimukseen. Sopimuksen kustannusvaikutus nousee työehtojen parannusten johdosta noin 2,8 prosenttiin.