Kolmekymmentä vuotta sitten Etiopian nykyinen johtaja Meles Zenawi oli kapinajohtaja Tigren maakunnassa pohjoisessa Etiopiassa. Hän oli marxilainen kuten vastustajakin, hallitusta johtanut Mengistu Haile Mariam. Marxilaisia olivat myös tigreläisten eritrealaiset liittolaiset. Kaikki olivat olleet kaatamassa keisari Haile Selassieta vuonna 1974.
Sitä kutsuttiin Hiipiväksi vallankumoukseksi. Hovi ja iäkäs keisari seurasivat lamaantuneina, kun vanhan vallan edustajia vangittiin yksi kerrallaan. Vangitsijoina olivat sotilaat. Heitä tukivat pääkaupunki Addis Abeba, radikaalit opiskelijat, opettajat ja harvalukuiset ammattiliitot. Samuel Kiflu oli tuolloin radikaali koululainen.
– Olin 15-vuotias ja innokas tiukan marxilaisen EPRP:n kannattaja. Olimme haltioissamme. Kaikkien odottamaa maareformia alettiin toteuttaa. Sotilaat kuuntelivat opiskelijoita, mutta pistivät muistiin, kuka puhui. Sitten Derg murskasi kaiken. Ystäviäni vangittiin. Moni pakeni ulkomaille. Monesta tuli uskovainen.
Meles Zenawista on tullut yhä eristyneempi ja ennakkoluuloisempi.
Kiflun mainitsema Derg oli armeijan joukko-osastoista valittujen edustajien ryhmä, joka ”hiipi” valtaan väliaikaisen hallinnon takana. Dergin sisällä taas valta siirtyi vähitellen nuorille, radikaaleille upseereille, joilla ei kuitenkaan ollut aivan selvää käsitystä siitä, mitä pitäisi tehdä. Heidän iskulauseensa Etiopia Tikdem! (Etiopia ensin) jätti paljon auki.
Punainen terrori ja
voitto Ogadenissa
Derg valitsi keskityksen ja komentoketjun. Alkoi terrorin aika. Meles Zenawi ystävineen pakeni kotiseudulleen pohjoiseen Tigreen ja liittyi muodostuvaan vapautusrintama TPLF:hen.
Dergin johtoon nousi everstiluutnantti Mengistu, joka Samuel Kiflun mukaan oli ”typerä ja riidanhaluinen, mutta nousi, koska osasi tappaa nopeammin kuin muut”.
Mengistu halusi tehokkaan maaseudun. Maareformi sai vastakaikua etelässä, minne pohjoisen amhara-tilanherrat olivat tulleet vain alle sata vuotta vuotta aiemmin. Mutta ydinalueilla Amharassa talonpojilla oli vanhojakin oikeuksia, ja Dergin suunnitelmat epäilyttivät.
Mengistu toimi kuin Stalin tai Mao. Opiskelijat lähetettiin yleisen innostuksen saattamina Zemetcha-kampanjassa kyliin ”opastamaan” ja ”oppimaan”. Kyläläisiä alettiin tehokkuuden nimissä pakkosiirtää läheisiin suurempiin kyliin tai uudisraivaajiksi vähemmän kansoitetuille, mutta malarian riivaamille alueille. Kaikki johti kaaokseen ja väkivaltaan.
Silloin Somalian Siad Barre arvioi tilaisuuden tulleen. Valtava, pääosin somalien asuttama Ogaden oli liitetty Etiopiaan vasta 1800-luvun lopussa. Siellä toimi muutaman kymmenen tuhannen miehen vapautusarmeija. Barre lähetti tueksi vakinaisen armeijan ja raskasta kalustoa. Sotahistorioitsija Fantahun Ayele korostaa alun dramaattisuutta:
”Somalien miesylivoima oli huipussaan yhden suhde kahteenkymmeneen, kaluston osalta vielä suurempi. Mengistun hallinto oli halvaantunut, armeija politiikassa tai taisteluissa Eritreassa. Somalia valloitti valtaosan Ogadenista.”
Sitten tapahtui sarja henkeäsalpaavia onnistumisia. Etiopialaisten asemat Dire Dawassa ja Jijgassa kestivät. Etiopian ilmavoimat (eräiden tietojen mukaan israelilaisten tuella) löivät Somalian ilmavoimat (joissa samojen tietojen mukaan lensi myös pakistanilaisia). Kaikkein tärkeintä oli, että Neuvostoliitto teki, mitä lupasi.
Siad Barre oli Neuvostoliiton liittolainen, Etiopia Yhdysvaltain (ja Israelin). Mutta Etiopia oli isompi, ja kun Dergin ”Tikdem” alkoi muistuttaa kädenojennusta, niin Neuvostoliitto tarttui siihen.
Etiopiaan tuli 1 500 neuvostoliittolaista neuvonantajaa ja 15 000 kuubalaista valiosotilasta. Hämmästyttävällä nopeudella ja täsmällisyydellä toteutettu ilmasilta purki Addis Abeban lentokentältä raskasta kalustoa Etiopian armeijalle.
Sotaonni vaihteli hetken. Sitten Fantahunin mukaan edelleen miesvoimaltaan alivoimaiset etiopialaiset ja 11 000 miehen kuubalaisdivisioona saartoivat Kara Mara -vuoren kautta tärkeintä solaa puolustaneet somalit, ja pian voitto oli täydellinen.
Terrorista ja maaseudun pakko-ohjelmista huolimatta Mengistu oli hetken voittaja.
Punainen tähti
rojahtaa maahan
Mengistu päätti murskata mitättömät muutaman kymmenen tuhannen miehen Eritrean kapinalliset. Mutta ongelmia oli alusta lähtien. Kuubalaiset eivät tulleet mukaan. Eritrealaisetkin olivat marxilaisia, joten Kuuba piti sotaa sisäisenä konfliktina. Neuvostoliitto jarrutteli. Pahinta oli omien käytös.
Armeija, varsinkin rivisotilaat, oli haluton jatkamaan sotaa. Ogaden saisi riittää. Mengistu kovensi kuria – terroria – ja komensi hyökkäämään. Aluksi Etiopia menestyi, mutta sitten tuli takaiskuja. Fantahun Ayele tiivistää:
”Ogadenin voitto oli nopea hyökkäys tavanomaista armeijaa vastaan, mutta Eritrea oli umpimähkäistä säntäilyä sinnikkään ja omassa maastossaan liikkuvan vihollisen perässä, silkkaa Vietnamia. Moskovasta tulleet kenraalit suunnittelivat vuodelle 1982 ratkaisevan iskun: operaatio Punaisen tähden (Red Star). Nuoremmat neuvostoupseerit olivat toimineet nopeasti Ogadenissa. Nyt kaikki tehtiin virallisen sotilasdoktriinin mukaan. Operaatio epäonnistui. Se oli ehdottomasti ratkaiseva tappio.”
Yli kolminkertainen ylivoima hyökkäsi rintamana sissien vuoristotukikohtaan Nacfan ympärillä raskaasti tulittaen. Sissit voittivat. Etiopialaisia kaatui useimpien arvioiden mukaan 40 000.
Nacfa kesti seuraavatkin rynnäköt. Maalikuussa 1988 sissit valtasivat näyttävästi Afabetin ja tuhosivat sen varuskunnan. Historioitsija Basil Davidson kutsui sitä sissisodankäynnin suurimmaksi voitoksi sitten Dien Bien Phun.
Jo Punaisen tähden aikana kokonaisia etiopialaisia joukko-osastoja oli kuin haihtunut. Sotilaat karkailivat. He olivat armeijaan pakotettuja talonpoikia, ja heidän kotiseudullaan Dergin pakottamat uhraukset synnyttivät vihaa – oli Dergin tarkoitus miten hyvä tahansa. Lisäksi tuli nälänhätä.
Tigren riemuvoitto ja
Addis Abeban valtaus
Tigre oli ylpeä, karu maakunta. Nälänhädät toistuivat siellä varsinkin 1800-luvun lopulta alkaen. Samoihin aikoihin amharajohtoinen Etiopia kävi laajentumissotiaan, ja sen sotilaat huollettiin ryöstämällä lähialueita. Tigreä oli jo pitkään kuihduttanut myös sen omien pikkuruhtinaiden jatkuva keskinäinen kahinointi. Nyt talonpojat päättelivät, että oli heidän sotansa aika. Tigre selviytyi Etiopian armeijan hyökkäyksistä ja vuoden 1984 nälänhädästä. Sen resuinen sissiarmeija oli valtaava Addis Abeban seitsemän vuotta myöhemmin.
Alussa TPLF oli täysin riippuvainen eritrealaisista naapureistaan. Siellä koulutettiin ensimmäiset sissit, muun muassa Meles Zenawi. Liike kuitenkin kasvoi. Marxilaista retoriikkaa käytettiin harkiten. Meles johti ryhmää, joka vaati Tigrelle täyttä itsenäisyyttä. Lopullisesti TPLF saavutti talonpoikien tuen organisoidessaan kuljetuksia avustusleireille ja takaisin nälänhädän aikana.
Etiopian paperilla kolmensadan tuhannen miehen armeija jatkoi sulamistaan. Neuvostoliiton uusi johto vaati neuvotteluja Eritrean kanssa. Mengistu oli punaisen terrorin ja maaseudun kaaokseen ajaneen uudistusinnon jälkeen päätynyt yksipuoluejärjestelmään ja tiukkaan kommunistiseen ideologiaan. Hän vieraantui todellisuudesta kuin surmauttamansa (huhujen mukaan itse kuristamansa) Haile Selassie palatsissaan.
TPLF:n 20 000 sissiä aloittivat etenemisensä. Kolmesta taitavasta operaatiosta viimeinen, Wallelign, toi heidät pääkaupungin länsipuolelle. Addis Abebassa paljon lukuisammat etiopialaissotilaat muuttuivat siviileiksi ja lähtivät kotiin. Kaupungin valtaus oli outo näky, muistelee Samuel Kiflu.
– Kadut olivat autiot. Katselimme ikkunoista eksyneen ja hämmentyneen oloisia köyhiä maalaisia kiväärit käsissään. Ajattelimme, että tärkeintä on se, että Mengistu on paennut.
Köyhien suojelija vai
Eritrean agentti
Sodan lopulla TPLF etsi liittolaisia ja löysikin niitä sen verran, että voittaja oli virallisesti EPRDF, nykyinenkin hallitseva puolue. Etiopiasta tehtiin liittovaltio.
Maa oli ja on maailman köyhimpiä. Vuosituhannen vaihteessa se kävi rajasodan Eritrean kanssa. Samaan aikaan päästiin kansainvälisten rahoittajien kanssa sopimukseen uudistuksista. Vuosina 2005–2009 talous kasvoi keskimäärin 11 prosenttia.
Kiflu sanoo, että Meles on erittäin taitava ja älykäs, ”kuin nuori Haile Selassie”. Puhdasta markkinaliberalismia kritisoiva Meles on tehnyt vaikutuksen myös esimerkiksi Maailmanpankin Joe Stiglitziin ja lordi Sterniin, jonka mukaan ”Meles pystyy argumentoimaan kenen tahansa taloustieteilijän kanssa”.
Kiflu sanoo myös, että Meles on diktaattori. Etiopiassa on poliittisia vankeja. Opposition toimintaa rajoitetaan. Mielenosoitukset tukahdutetaan, vuonna 2005 verisesti. Mutta kaiken yllä on ohut, reikäinen laillisuuden verho – kuin Venäjällä. Kun oppositiojohtaja Aregawi puukotettiin, niin virallisesti hän kuoli baaritappelussa.
Mutta Melesiä syytetään pahemmastakin. Sissisodan aikana hänen väitetään olleen pelkuri, murhanneen kilpailijoitaan ja jopa olevan ikuinen kommunisti sekä Eritrean agentti: kuinka muuten voisi selittää, että vaikka Etiopia voitti rajasodan, niin rauhanteossa se ei saanut mitään?
Etiopialaiset ovat tottuneet värikkääseen kieleen, mutta Meles Zenawi on ärsyyntynyt. Kiflun mukaan hänen suurin ongelmansa on eristyneisyys. Hän on siirtänyt sivuun monia liittolaisiaan, ja Tigre-painotteisen hallinnon pohja oli kapea jo ennestään.
– Pian käy niin, että Meles ei luota kehenkään.
uutiskirje 
