Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n mielestä valmisteilla olevassa ikälaissa on vielä paljon kehitettävää. Uuden lain tarkoituksena on nostaa osa laatusuosituksissa olevista asioista lain tasolle, koota yhteen eri laeissa olevat ikäihmisten palveluita koskevat säädökset sekä luoda valvontaviranomaisille edellytykset vanhuspalvelujen laadun valvonnalle.
– Asetettuihin tavoitteisiin peilaten lakiesitys on puutteellinen. Laista puuttuvat esimerkiksi henkilöstömitoitus ja asiakkaan itsemääräämisoikeus. Näiden asioiden pitää olla laissa mukana, sanoo JHL:n suunnittelija Marjo Katajisto.
– Nykyinen laatusuosituksiin perustuva henkilöstömitoitus ei anna ohjeistusta esimerkiksi kotipalveluun ja kotihoitoon. Henkilöstön osalta tämä on suuri puute ja siksi se on saatava suoraan lakiin, sanoo Katajisto.
Itsemääräämisoikeus lakiin
Myös asiakkaan itsemääräämisoikeudet on kirjattava lakiin, esimerkiksi millä periaatteilla oikeuksia voidaan rajoittaa, miten niistä raportoidaan ja valvotaan, tai että miten rajoitustoimenpiteiden käyttöä ehkäistään. Katajisto muistuttaa, että rajoitustoimenpiteiden käytön asianmukaisuus ja toimien huolellinen kirjaus on myös alan henkilöstön työsuojeluun liittyvä tekijä.
Lakiluonnoksessa esitetään myös henkilöstölle ilmoitusvelvollisuutta, jotta iäkkäiden henkilöiden palvelujen epäkohdat ja niiden uhat tulisivat tietoon. Näin esitettynä muotoilu jättää vastuun liiaksi yksittäiselle työntekijälle, Katajisto kritisoi.
– Henkilökunnan ilmoittamisvelvollisuuden rinnalle on vahvasti nostettava kuntien tilaajavastuukysymykset sekä palveluiden tuottajien vastuu palvelukokonaisuuden laadusta ja omavalvonnasta, hän tähdentää.
Korvamerkki selvitettävä
JHL on vaatinut, että korvamerkityn hoivamaksun säätäminen on selvitettävä pikaisesti, jotta vanhustenhoidon rahoitus turvattaisiin.
– Suuret ikäluokat ehtisivät vielä parinkymmenen vuoden ajan osallistua rahoituksen kokoamiseen yhteisiin hoivapalveluihin ja varat käytettäisiin aikanaan kunnille maksettaviin valtionosuuksiin. Jos näin ei tapahdu, yksilöllisistä tarpeista lähtevä lakiluonnos jää tyhjäksi lupaukseksi, Katajisto sanoo.
Jos korvamerkittyä rahaa ei tule, päätökset ikäihmisen hoiva- ja kuntoutustarpeesta jäisivät kunnan viranhaltijan vastuulle. Katajiston mukaan tämä mukaan merkitsisi käytännössä sitä, että kunnan taloudellinen tilanne ohjaisi lain tulkintaa siitä, mikä on ”riittävä” sosiaalipalvelu.
uutiskirje 