Kumpikin oli vastuussa tuhansien siviilien kuolemasta, mutta uskoi asiansa oikeutukseen. Molemmat olivat maailman etsityimpien rikollisten listalla. Iskuja heidän kiinniottamisekseen suunniteltiin kauan, ja ne vaativat laajaa tiedustelua.
Muilta osin iskut Ratko Mladicia ja Osama bin Ladenia vastaan olivat kuin yö ja päivä. Mladicia, joka toimi Bosnian serbien sotilaskomentajana, ei pidättänyt ulkovalta, vaan Serbian poliisi. Häntä ei surmattu, vaan vietiin tyrmään.
Lisäksi Serbia päätti lähettää Sarajevon pommituksista ja Srebrenican joukkomurhasta syytetyn Mladicin Haagin sotarikostuomioistuimeen – tosin 16 vuotta syytteen nostamisen jälkeen.
Hollywoodissa suunnitellaan jo elokuvaa tappoiskusta al-Qaidaa johtanutta Osamaa vastaan. Se vahvistaa viestiä operaation oikeutuksesta ja arvosta. Mladicin kiinniotossa taas oli niukasti draamaa. Poliisin erikoisjoukko ilmaantui Lazarevon kaupunkiin Pohjois-Serbiassa ja nappasi vanhan miehen, joka oli lähdössä kävelylle. Hän luovutti kaksi asettaan ja antautui taistelutta.
Serbia sai päättää
Mladic ei surmannut amerikkalaisia, joten hänen kiinniottamisensa ei ollut Valkoisen talon listan kärjessä, vaikka CIA jäljittikin miestä vuosikaudet. Etsintöjen tehokkuus jätettiin lopulta Serbian päätettäväksi.
Ennen vuotta 2000 ja Serbian silloisen johtajan Slobodan Milosevicin joutumista Haagiin oikeuteen Mladic eleli melko vapaasti, koska hänellä oli suojelijoita korkeissa asemissa. Vähin erin lakia kunnioittavat voimat saivat kuitenkin yliotteen Belgradissa.
Pidätyksen ajoitus oli liiankin täydellinen, kun Serbiaa asiassa painostaneen Euroopan unionin ulkoministeri Catherine Ashton sattui olemaan Belgradissa.
Serbia teki joka tapauksessa oikein. Pidätystä uutisoidessaan maan viestimet esittivät myös dokumentteja Sarajevon piirityksestä 1992–1995 ja Srebrenican tapahtumista 1995.
Reaktiot Serbiassa jäivät verrattain laimeiksi, vaikka joitakin tuhansia kansalliskiihkoilijoita lähti kaduille. Ennen pidätystä tehdyissä kyselyissä sitä kannatti kuitenkin vain 34 prosenttia, kun 40 prosenttia piti Mladicia sankarina. Presidentti Boris Tadic otti melkoisen poliittisen riskin.
Monen lajin roistoja
Yhdysvaltain reaktiot maailman pahuuksiin ovat vaihdelleet. Se katsoi joukkomurhia sivusta Bosniassa ja Ruandassa, mutta ryhtyi supersankariksi monissa muissa tapauksissa.
Washingtonin kohteena ovat olleet roistojohtajat (Saddam Hussein), roistovaltiot (Pohjois-Korea) ja pelkät roistot (Osama). Presidentti Barack Obama on jatkanut perinnettä, jossa Yhdysvallat toimii yhdessä muiden kanssa, jos voi, ja yksin, jos täytyy, kuten Osaman kohdalla.
Mladicin tapaus tarjoaa kuitenkin toisenlaisen käyttäytymismallin. Serbit hoitivat lopulta homman itse kansainvälisten lakien mukaan. He tekivät sen Mladicin kansansuosiosta, Haagin oikeuden puolueettomuuteen kohdistuvista epäilyistä ja EU:n turhauttavasta keppi ja porkkana -taktiikasta huolimatta.
Maailma ei ole sarjakuva
Kuvitellaan, että Pakistankin olisi pidättänyt Osama bin Ladenin. Sen aikaansaaminen olisi voinut viedä vielä muutaman vuoden, mutta hyödyt olisivat olleet valtavat.
Ei ole lapsellista suosia lainmukaista toimintaa supersankaruuden sijaan. Serbia vahvisti uskoa laillisuuteen ja osoitti, että maa on kypsä noudattamaan EU:n sääntöjä. Yhdysvallat sen sijaan osoitti jääneensä sarjakuva-aikaan.
Paha ilmenee harvoin sarjakuvan pahiksen hahmossa. Pahuus on rakennettu systeemiin sisään, kuten modernin ajan Yhdysvaltojen politiikka Hiroshimasta Irakiin osoittaa. Olisi aika harkita Serbian tietä.
Serbeille ei ollut helppoa kohdata veristä historiaansa. Mutta toisin kuin Osaman tappaminen, Mladicin pidätys auttaa meitä lähemmäs maailmaa, jossa ei ole sotia.
* John Feffer johtaa Foreign Policy in Focus -osastoa Washingtonin Institute of Policy Studies -tutkimuslaitoksessa.
lehti 