Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää kokeva keskustelu on viime aikoina keskittynyt uuden johtajan etsintään. Paljon tärkeämpää olisi uudistaa koko laitoksen toiminta.
IMF haluaa edistää globaalien rahamarkkinoiden vakautta, mutta sen toiminta jättää paljon toivomisen varaa. Viime vuosikymmeniä ovat leimanneet johtavien valuuttojen kurssiheilahtelut, kaupan jatkuva ja kasvava epätasapaino sekä uusiutuvat maksutase-, velka- ja rahoituskriisit useissa maissa.
IMF ei ole kyennyt puuttumaan väärään politiikkaan maissa, joilla on laaja vaikutus globaaleihin rahoitusehtoihin. Epävakautta ovat lisäksi aiheuttaneet rahaston itsensä yllyttämä talouden liberalisointi ja valloilleen päästetyt kansainväliset pääomavirrat.
IMF on aseeton suhteessa lainaa ottamattomiin jäsenmaihinsa. Rahasto ei myöskään ole kyennyt ennakoimaan rahoitusmarkkinoille syntyviä heikkouksia, ennustamaan epävakautta ja kriisejä tai varoittamaan niistä ajoissa, koska se uskoo sokeasti markkinoihin.
Kriisi tuli salaa
IMF:ltä jäi huomaamatta myös historiansa pahin rahoituskriisi, joka puhkesi Yhdysvaltain subprime-lainoista 2008.
1990-luvun puolivälistä lähtien useat IMF:n laatimia ohjelmia noudattaneet maat joutuivat vakaviin kriiseihin. Esimerkiksi Venäjä ja Argentiina ajautuivat velanmaksukyvyttömiksi. IMF:n suositukset ja analyysit ylivelkaannuttivat monia kehitysmaita.
Kun IMF ei ole onnistunut estämään kriisejä, sen päätehtäviksi ovat nousseet niiden jälkihoito ja luotonanto.
IMF:n hätälainoilla sanotaan olevan monia tehtäviä: antaa hengähdysaikaa kriisimaille, ehkäistä kriisejä maissa joiden katsotaan olevan oikealla tiellä ja vähentää omien valuuttavarantojen kasvattamisen tarvetta.
Kokemus kuitenkin osoittaa, että rahaston lainat estävät harvoin talouden alamäkeä ongelmamaissa. Lainoihin päinvastoin kytketään usein vaatimuksia, jotka pahentavat kriisin vaikutuksia työllisyyteen ja tuloihin. Tämä pätee IMF:n ohjelmiin Euroopan maissa väitetyistä parannuksista huolimatta.
Hätälaina tuo ongelmia
Hätäluotto voi pikemminkin aiheuttaa ongelmia kuin ratkaista niitä. Kreikka saattaa ajautua maksukyvyttömyyteen Venäjän ja Argentiinan tavoin.
Hätälaina on tarkoitettu turvaamaan ulkomaisen velanmaksun jatkuminen, mutta se johtaa usein epätasaiseen taakanjakoon velkojien ja velallisten kesken.
Kaupallinen luotto korvataan velalla IMF:lle, jonka kanssa on vaikea neuvotella uudelleenjärjestelyistä. Yksityinen velka dumpataan julkiselle sektorille, ja roskalainoja on rutkasti liiallisen yksityisen velanoton seurauksena. Moraali on koetteella, koska sijoittajat ja luotottajat eivät joudu kantamaan ottamiensa riskien seurauksia täysimääräisinä.
IMF:n tulisi keskittyä luotonannon sijasta kriisien ehkäisyyn. Se vaatisi paljon nykyistä tehokkaampaa talouden ja rahoitusmarkkinoiden valvontaa. Jäsenmaiden velvoitteita tulisi myös uudistaa ja vaatia monenkeskistä kurinalaisuutta tärkeimpien osakkaiden makrotalouteen, vaihtokursseihin ja rahoituspolitiikkaan.
Kuria tarvitaan rahoitusmarkkinoilla enemmän kuin vaikkapa kaupan alalla, koska tärkeiden maiden rahoitusongelmilla on vakavammat kansainväliset vaikutukset.
Kriisit eivät lopu
Vaikka IMF uudistettaisiin radikaalisti, kriisejä tulee jatkossakin. Hätälainat eivät ole ainoa tai edes paras keino hoitaa kriisejä. Vaihtoehtona on vararikko, velkasaneeraus ja sen varmistaminen, että yksityiset lainanantajat ja sijoittajat osallistuvat kriisin ratkaisuun.
Tämä vaihtoehto on tasapuolisempi velkojia ja velallisia sekä yksityisiä ja julkisia luotottajia kohtaan. Se myös vaikuttaa tehokkaammin lainanantajien ja sijoittajien käytökseen ja siten rahoitusmarkkinoiden vakauteen.
Näiden uudistusten avulla vahvistetaan IMF:n roolia kriisien torjunnassa. Ilman niitä rahastosta tulee näennäiskansainvälinen viimesijainen hätäluotottaja vailla valvontamahdollisuuksia ja -valtaa. Silloin IMF:stä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
* Yilmaz Akyuz on Genevessä toimivan South Centerin pääekonomisti.
uutiskirje 
