Der Spiegel -lehden haltuunsa saamat vanhat amerikkalaiset asiakirjat kertovat, miten silloinen liittokansleri Ludwig Erhard suunnitteli Itä-Saksan hankkimista silkalla rahalla.
Yksi asiakirjoista on dokumentti keskustelusta, jonka Länsi-Saksan hallituksen edustaja sekä Yhdysvaltain suurlähettiläs George McGhee kävivät Bonnissa lokakuussa 1963, pian Erhardin aloitettua liittokanslerina. Yhdysvaltain lähettiläälle kerrottiin, että Erhard toivoi Yhdysvaltain tukea hankkeelleen.
Myös samalta vuodelta peräisin olevassa CIA:n raportissa kerrotaan, että Länsi-Saksa ”on valmis tekemään huomattavia taloudellisia uhrauksia” saadakseen Saksat yhdistettyä.
Erhardin suunnitelma oli saada neuvostojohtaja Nikita Hrushtshovin kanssa aikaan sopimus, jolla neuvostojoukot vaiheittain vetäytyisivät Itä-Saksasta. Itä-Saksasta tulisi aluksi riippumaton, mutta lopullinen tarkoitus oli sen yhdistyminen Saksan liittotasavallan eli Länsi-Saksan kanssa.
Erhard oli valmis käyttämään tarkoitukseen vuosittain kaksi ja puoli miljardia Yhdysvaltain dollaria kymmenen vuoden ajan. D-markoissa summa oli yhteensä sata miljardia, mikä vastasi neljäsosaa Länsi-Saksan bruttokansantuotteesta.
Erhard toivoi, että Neuvostoliiton silloiset talousvaikeudet houkuttelisivat Hrushtshovia hyväksymään suunnitelman. Neuvostoliitto joutui tuohon aikaan ostamaan suuria määriä viljaa kovalla valuutalla lännestä.
”Poliittista naiiviutta”
Erhard kaavaili, että Yhdysvallat voisi toimia asiassa välittäjänä. Erhard tapasi pian John F. Kennedyn murhan jälkeen presidentiksi nousseen Lyndon B. Johnsonin, mutta tämä ei innostunut hankkeesta.
Amerikkalaisissa diplomaattiasiakirjoissa Erhardin suunnitelmaa pidettiin ”huonosti harkittuna ja epärealistisena” eikä sillä uskottu olevan juuri mitään mahdollisuuksia onnistua. Hankkeen katsottiin osoittavan ”huomattavaa poliittista naiiviutta”, eikä rahan tarjoamista pidetty keinona saada Neuvostoliitolta poliittisia myönnytyksiä.
Erhard ymmärsi vähitellen, ettei suunnitelmalla ollut mahdollisuutta menestyä ilman Yhdysvaltain tukea, ja hän luopui siitä vuoteen 1965 mennessä. Seuraavana vuotena hänen virkakautensa päättyi.
Suunnitelma jäi sen verran alkuasteelle, ettei Neuvostoliitto ilmeisesti saanut tietää Erhardin kaavailuista mitään.
lehti 