Maailma on nyt suuressa epätietoisuuden tilassa. Suomalaisetkin ihmettelevät kaikkien muiden mukana, mistä tässä oikein on kyse. Hämmentyneinä harovat hiuksiaan niin ministerit, kansanedustajat kuin tavalliset duunaritkin. Asiat eivät etene perinteisen loogisesti ja viestitkin tapahtumista ovat niin ristiriitaisia, ettei niistä saa oikein kukaan mitään tolkkua.
Kun rahat ovat digitaalisessa maailmassa muuttuneet biteiksi, niin samalla tietoisuus rahan arvosta on alkanut hävitä. Jos lompsassa oli jäljellä vain se viimeinen vitonen ja jos sen vippasi, niin varmasti tiesi matin tulleen kukkaroon. Nyt lompsat pullottavat muovikortteja, jotka pitävät sisällään muun muassa korkeakorkoisia kulutusluottoja. Korttia voi vilauttaa, vaikka oikeasti olisikin jo vipannut viimeisen vitosensa.
Valtioiden tasolla kyse on vähän samasta, vaikka viitosten sijasta puhutaan miljardeista poikineen. Velkaa on saanut ja saa, vaikka ei ole mitään hajuakaan sen takaisinmaksukyvystä. On se kumma, jos velanantajilla ei ole tällaisessa pelissä mitään vastuuta.
Neiti Nasdaqin tai herra Dow Jonesin peukun suunta näyttää, tuliko tehty riittävän tiukkoja päätöksiä.
Euromaiden johto pohtii jälleen viikonvaihteessa ratkaisua sylissä olevaan velkaongelmaan. Markkinavoimat ratkaisevat sitten maanantaina, kun arki koittaa, kuinka hyvin poliitikot ovat onnistuneet. Neiti Nasdaqin tai herra Dow Jonesin peukun suunta näyttää, tuliko tehty riittävän tiukkoja päätöksiä. Tietämättä mitään päätöksistä valistunut arvaukseni on, että alaspäinhän peukku vääntyy.
Viime päivien uutiset kertovat myös kansanedustajien pudonneen kärryiltä europäätöksiä tehdessään – yhtä ymmällään ovat niin hallituksen kuin oppositionkin joukot. Tavallinen kansalainen tipahti kieseistä jo aikoja sitten.
Jotakin suurta ja mullistavaa maailmassa ilmeisesti on kuitenkin tapahtumassa, mutta kukaan ei oikein tiedä mitä eikä varsinkaan sitä, mihin kaikki johtaa. Maailmanlopusta sentään eivät – ainakaan ihan suoraan – puhu muut kuin ne, jotka siitä aina muutenkin puhuvat ja siirtelevät alvariinsa kellojaan uuteen H-hetkeen.
Huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että jo teinitkin ovat alkaneet puhua suuresta romahduksesta tai jostakin.
Tämä epävarmuuden, odotuksen ja pelon ilmapiiri tuo väistämättä mieleen kirjailija Tove Janssonin loistavan Muumipeikko ja Pyrstötähti -kirjan.
Kirjassa pelon ilmapiiri on käsin kosketeltava. Kylmä sota oli alkanut ja kaiken tuhoavan ydinsodan uhka oli todellinen. Ruotsikielinen alkuteos ilmestyi 1946 ja suomen kielinen painos julkaistiin 1955.
Kylmä sota on ohi, mutta nyt taistellaan talouden rintamilla. Välillä tuntuu siltä, että vastassa on näkymätön vihollinen, joka kuitenkin on niskan päällä.
Kansalaisten rauha on rikkoutunut. Niin kävi muumilaaksossakin, jossa yllättäen puhkeaa raju myrsky ja ”tuomion tohtori”, filosofinakin pidetty Piisamirotta puhuu tulisesta tähdestä ja arvioi pahaenteisistä ennusmerkeistä jotakin kamalaa olevan tulossa.
Muumipeikko lähtee ystävineen Yksinäisillä vuorilla – sijannee ehkä Brysselissä – olevaan tähtitorniin hakemaan tarkempia tietoja. Matka on pitkä ja täynnä monenlaisia koettelemuksia.
Tähtitornista matkalaiset saavat varmaa tietoa: Pyrstötähti törmää Maahan parin päivän päästä. Seurue lähtee kiireen vilkkaa vaaralliselle paluumatkalle varoittamaan kotiväkeä. Kaikkia mokoma pyrstötähti ei kiinnosta, muun muassa postimerkkeilijä-Hemuli on huolestunut vain postimerkeistään.
Törmäyshetken lähestyessä tulipallo kasvaa silmissä ja ilma muuttuu aina vaan kuumemmaksi. Muumilaakson väki pakenee viime hetkellä sattumalta löytyneeseen luolaan. Jännitys tiivistyy äärimmilleen. Pyrstötähti kuitenkin ohittaa hiuskarvan päästä Maan ja lähtee uudelle kierrokselleen.
Muumilaaksossa kaikki pelastuivat täpärästi, mutta mikään ei kokemusten jälkeen palaa ihan täysin entiselleen, paitsi arki.
uutiskirje 