Pintaa syvemmältä
Keväällä 2003 Yhdysvaltain presidentti George W. Bush julisti lentäjän univormussa lentotukialus Abraham Lincolnin kannella muutaman viikon vanhan Irakin sodan päättyneeksi. Kaikki eivät uskoneet tähän. Vasta viime viikolla Barack Obama, joka oli tullut valituksi hänen seuraajakseen luvattuaan todella lopettaa tämän sodan, ilmoitti vihdoin viimeisten amerikkalaisten sotilaiden jättävän Irakin jouluun mennessä.
Tämä ei herättänyt suurta huomiota – itse asiassa Bush oli jo aikoinaan, viimeisten toimiensa joukossa, ehtinyt sopia Irakin hallituksen kanssa joukkojen vetämisestä maasta ennen tämän vuoden loppua. Obama ei myöskään osoittanut mitään erityistä rauhanaktivismia tässä asiassa – hän päinvastoin yritti sopia Irakin kanssa joidenkin joukkojen jäämisestä maahan pitempään. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, koska Irakin parlamentti vaati niiden noudattavan maan lakeja.
Irakista ei varmaan enää tule USA:n sotilaallista liittolaista Irania vastaan, siitä Bush on pitänyt huolen.
Sen sijaan piirit, jotka aikoinaan vaativat Irakin sotaa, ovat nyt heränneet vaatimaan uutta sotaa, tällä kertaa Irania vastaan. Tällaisia vaatimuksia on toki ollut ennenkin, mutta nyt niihin on tullut uutta puhtia, ikään kuin Afganistanin sodan ohella tarvittaisiin aina toinenkin sota osoittamaan Yhdysvaltain merkitystä.
Pontimena käytetään tällä kertaa oikeusministeri Eric Holderin ilmoitusta iranilaisesta salaliitosta Saudi-Arabian Washingtonin suurlähettilään murhaamiseksi. Ajatus tuntuu täysin älyvapaalta, eikä juuri kukaan Yhdysvaltain ulkopuolella usko siihen. Mutta ilmeisesti eräs taloudellisissa vaikeuksissa oleva teksasilainen iranilaistaustainen vanhojen autojen kauppias on todella keksinyt käyttää meksikolaista huumeliigaa tällaiseen tarkoitukseen ja pyytänyt rahaa tähän projektiin joltakin vanhalta tuttavaltaan Iranin vallankumouskaartin ulkomaan toiminnan johdossa.
Ehkä tämä todellakin on ollut juonessa mukana. Tuntuu kuitenkin aika mahdottomalta, että Iranin korkein johto olisi hyväksynyt tällaisen iskun, varsinkin kun laajat israelilaiset ja yhdysvaltalaiset piirit jo ennestään uhkaavat Irania sodalla sen väitettyjen ydinasesuunnitelmien vuoksi.
Nyt Yhdysvaltain neokonservatiivien nokkamies Bill Kristol on lehdessään Weekly Standard – ei täysin syytön Irakin sodan syttymiseen – ehtinyt vaatia hallitusta voimakeinojen käyttämistä Iranin ”murhanhimoista” hallitusta vastaan kun kerran on näinkin hyvä syy siihen. ”Salaliitto Saudi-Arabian suurlähettilään murhaamiseksi oli sitruuna. Valtiomiehen taitoon kuuluu sitruunoiden muuttamista limonadiksi.” (Tarkoittaakohan tämä, ettei väitteen todenperäisyydestä ole niin väliä, kunhan sitä voi käyttää hyväkseen?)
Sen vuoksi Kristol vaatii iskuja iranilaisia ”rottia” vastaan Irakissa ja Afganistanissa, Iranin vallankumouskaartia vastaan Iranissa sekä maan ydinaserakennetta vastaan. Obaman pitäisi jo seuraavassa puheessaan julistaa, että ”30 vuoden jälkeen olemme käyneet hyökkäykseen tätä murhahallintoa vastaan”. Sitä seuraava puhe taas juhlistaisi tämän hallinnon kaatumista ja tarjoaisi USA:n apua demokraattisille voimille vapaan ja rauhanomaisen Iranin rakennustyössä.
Jos Kristolilta kysyisi, miksi emme puolestamme voisi toivoa, että joku taho auttaisi rauhanomaisen USA:n rakennustyössä, hän ei tietenkään tajuasi kysymystä. On kuitenkin outoa, että hän edelleenkin, Bushin tavoin, kuvittelee, että sota kestäisi vain pari viikkoa. Luulisi että hän olisi Irakin sodasta jotain oppinut.
Olisi hän voinut oppia senkin, että sotaa käymällä ehkä voi kaataa maan hallituksen (mikä Iranin tapauksessa olisi taatusti vaikeampaa kuin Irakin kohdalla). Mieleisensä uuden hallituksen saaminen on kuitenkin vielä hankalampaa.
Saddam Husseinin hallintoa ei kukaan kaipaa takaisin, mutta Yhdysvallat kuitenkin tuki hänen sunnimuslimeihin perustuvan hallintonsa lähes kymmenvuotista sotaa Irania vastaan. Nyt shiia-enemmistöisen kansan demokraattisesti valitsema hallitus on hyvää vauhtia lähestynyt Irania, minkä olisi voinut helposti ennakoida. Irakista ei varmaan enää tule USA:n sotilaallista liittolaista Irania vastaan, siitä Bush on pitänyt huolen.
Vuoden 2003 alussa Washingtonissa sanottiin, että ”tie Teheraniin kulkee Bagdadin kautta”. Nyt tämä tie on saamassa lisää käyttöä, mutta ei Yhdysvaltain toivomassa muodossa. Toukokuussa Irakin sotavoimien ylipäällikkö kutsui luokseen Iranin Bagdadin suurlähettilään ja ehdotti tälle uuden alueellisen turvallisuusjärjestön perustamista, jonka keskeiset jäsenet olisivat Irak ja Iran. Kohta ilmeisesti tie Bagdadiin kulkee Teheranin kautta.
Näinhän ei tietenkään pitänyt tapahtua. Republikaanien presidenttiehdokaskilpaan osallistuva Michele Bachmann raivostui Obaman ilmoituksesta: ”Me olemme siellä (Irakissa) kansakuntana, joka vapautti nämä ihmiset. Tämäkö on kiitos, sen jälkeen kuin uhrasimme 4 400 henkeä ja yli 800 miljardia dollaria – meidät potkitaan ulos maasta?”
Itse asiassa Irakin hallituksen puolesta tietty määrä amerikkalaisia sotilaita olisi voinut jäädä maahan, jos USA olisi suostunut siihen, että he noudattavat maan lakeja.
Bachmanin ”tilinpäätökseen” eivät sisälly sodan vaatimat irakilaiset uhrit, joita arvellaan olleen yli 100 000 (ilmeisesti niillä ei ole niin suurta merkitystä), ja sen aiheuttamat aineelliset tuhot. Sodan taloudelliset kustannukset Yhdysvalloille tulevat nousemaan kahteen–kolmeen biljoonaan dollariin.
Obaman mukaan viimeiset amerikkalaiset sotilaat ”lähtevät Irakista pystypäin, ylpeinä saavutuksistaan ja tietäen, että Yhdysvaltain kansa tukee yhtenäisenä joukkojamme”. Tällainen retoriikka tuntuu kyllä vahvistavan neokonservatiiveihin kuuluvan Jonah Goldbergin arvion, jonka mukaan ”Obama on tullut lähemmäksi Bushia kuin kukaan olisi voinut ennakoida”.
Tämä ei kuitenkaan vielä, onneksi, merkitse, että Obama olisi bushilaistunut siinä määrin, että aloittaisi uuden sodan. Vaara ei kuitenkaan ole ohi: Israelin painostus on edelleenkin kovaa.
uutiskirje 