Meritaito Oy on antanut joululahjan työntekijöilleen. Yhtiö ilmoitti irtisanovansa joka kolmannen työntekijänsä.
Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöiden puheenjohtaja Heikki Tuominen tuomitsee Meritaito Oy:n irtisanomisiin ja lomautuksiin tähtäävät yt-neuvottelut, jotka koskevat kolmasosaa koko henkilöstöstä.
– Kaikki ne kauniit puheet ja lupaukset, joita Meritaito Oy:tä perustettaessa annettiin, näyttävät kokonaan unohtuneen. Nyt jos koskaan on vastuullisen henkilöstöpolitiikan aika ja irtisanomisille on haettava aktiivisesti vaihtoehtoja, Tuominen vaatii.
Valtion omistama Meritaito Oy on ilmoittanut eilen 15.11. käynnistävänsä 24.11. yt-neuvottelut, jotka koskevat 90 henkilöä. Yhteensä Meritaidossa Oy:ssä työskentelee 276 henkilöä. Neuvottelut loppuvat aikaisintaan 5.1.2012.
Vuonna 2009 perustettu Meritaito Oy on erikoistunut vesiväylien hoitoon, kanavien käyttöön ja kunnossapitoon, merenmittaukseen, öljyntorjuntaan, vesirakentamiseen, vesiväylien suunnitteluun sekä muoviputkiviittojen ja -poijujen valmistamiseen.
– Samoilla rajatuilla markkinoilla kilpailevat useat valtionyhtiöt, jotka kaikki kilpailevat valtion vähenevästä rahoituksesta. Tilannetta tulee selkeyttää, Tuominen edellyttää.