– Perimmältään Euroopan talouskriisi on poliittinen kriisi. Johdonmukainen uusliberaali talouspolitiikka on lopulta saattanut itsensä umpikujaan. Suurimpia voittajia säännöllisesti suojelevan vapaan markkinajärjestelmän poliittinen legitimiteetti horjuu.
Näin sanoi kansanedustaja Anna Kontula Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa tiistaina. Eduskunta keskustelee perussuomalaisten tekemästä välikysymyksestä, joka koskee eurokriisin hoitamista.
Kontula perusteli kantaansa sillä, että kriisin pelkistäminen perussuomalaisten tapaan valtioiden velkaongelmaksi on laiskaa politiikkaa.
– Eurovaltioiden velka-aste ei nimittäin ole tänään merkittävästi korkeampi kuin 20 vuotta sitten Saksaa, Ranskaa ja Kreikkaa lukuun ottamatta. Julkinen velka ei selitä, miksi nyt on kriisi ja hetki sitten ei ollut.
– Ei, tämän taloussolmun ytimessä on markkinoiden vapauttamisesta seurannut pankkien holtiton velkaantuminen. Rahoituslaitosten nyt vetäessä virtuaalirahaa takaisin, on velkarahaa liikkeellä vähemmän ja kalliimmalla.
”Historian huonoin oppositio”
Opposition Kontula piikitteli olevan Suomen historian luokattomin.
– Keskustaa ei Euroopan talouskriisi näytä ihmeemmin kiinnostavan. Välikysymyksen perusteella perussuomalaisille taas näyttäisi riittävän, että pommien putoillessa piiloudutaan suomalaisen kuusen alle.
Kontula arveli oppositiolla olevan jokin kummallinen ajatusvirhe, kun se vaatii markkinoiden kurittomuuteen vastaamista markkinakurin sijaan valtioiden tiukemmalla valvonnalla.
”Pilkkominen estäisi superpankit”
Puutteellinen analyysi kriisin syistä on Kontulan mukaan johtanut siihen, että ratkaisuvaihtoehdoistakin suomalaiseen keskusteluun siilautuu vain hyvin pieni osa.
– Meillä ei vakavasti pohdita esimerkiksi suoraa keskuspankkirahoitusta, jolloin valtioiden ei tarvitsisi ryömiä markkinoiden edessä anelemassa kohtuukorkoista velkaa. Ei myöskään käydä keskustelua pankkien pilkkomisesta, vaikka sillä voitaisiin estää järjestelmän vakautta uhkaavien superpankkien synty. Pilkkominen toimintaperiaatteen mukaan taas mahdollistaisi tuen suuntaamisen reaalitalouden kannalta välttämättömien toimintojen turvaamiseen.
”Ei säästöä, vaan investointeja”
Tähänastiset leikkaus-, sopeutus- ja yksityistämisohjelmat ovat Anna Kontulan mukaan useammin pahentaneet kuin helpottaneet kriisivaltioiden tilannetta.
– Jos Euroopan suhteellisen suljetuilla sisämarkkinoilla kaikki säästävät samanaikaisesti, väistämätön seuraus on kokonaiskysynnän romahdus ja työttömyys, jotka taas entisestään kasvattavat valtioiden alijäämiä.
Sisäinen devalvaatio upottaa jo Kreikan, mutta on vain ajan kysymys, milloin tiukka talouskuri puree myös kolmen A:n kerhoon.
– Nyt tarvittaisiinkin kiireesti julkisen sektorin investointeja ja rautateiden kaltaista vihreää infrastruktuuria, niin Suomessa, Ranskassa kuin Kreikassakin, Kontula esitti.
Vasemmistoliiton hän sanoi noudattavan eurokriisin ratkaisemisessa kolmea periaatetta: demokratiaa, sijoittajavastuuta ja eurooppalaisten hyvinvointirakenteiden puolustamista.