Viimeinen sana
Kirjoitin tällä paikalla marraskuun viimeisenä perjantaina, että demokratia on kuollut ja kuopattu. Näin siksi, että poliitikot eivät enää kontrolloi markkinoita, vaan markkinat poliitikkoja.
Kannastani en luovu, mutta yhtä asiaa en kolme viikkoa sitten osannut ottaa huomioon. Kansanvalta, demokratia, ei välttämättä tämän päivän eurooppalaisia niin kiinnostakaan. Nyt huudetaan vahvoja johtajia.
Uusissa EU-maissa, jotka pääosin ovat entisiä sosialistisia maita, luottamus demokratiaan on vuoden 2006 jälkeen romahtanut.
Uusia näkökulmia herätti, taas kerran, taloustieteilijä Paul Krugman New York Timesin kolumnissaan viime sunnuntaina. Hän kirjoitti laman ja demokratian suhteesta todeten EU:n komission edustaman talouskurin ilman kasvun näköalaa aiheuttavan tuplavahingon. Talouspolitiikka tuottaa työttömyyttä ja samalla murentaa kansalaisten luottamusta demokraattisiin instituutioihin.
Suuttumus varsinkin Saksaa kohtaan on Krugmanin mukaan kasvussa.
Mutta ei yksin Saksaa. Eurooppa on 20 vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen jakautunut kenenkään huomaamatta ainakin henkisesti uudelleen vanhan kylmän sodan linjan mukaisiin leireihin.
Krugman viittaa Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin marraskuussa julkaisemaan hätkähdyttävään tutkimukseen. Sen mukaan uusissa EU-maissa, jotka pääosin ovat entisiä sosialistisia maita, luottamus demokratiaan on vuoden 2006 jälkeen romahtanut. Kaikkein alimmalla tasolla se on siellä, missä vuonna 2008 alkanut talouskurimus on koetellut ihmisiä raaimmin.
Tutkituista maista demokratiaan luottavat eniten ruotsalaiset, 92-prosenttisesti. Vuonna 2006 useimmat Itä-Euroopan maat kuuluivat myös kärkikymmenikköön, mutta nyt suuressa osassa alueen maita kansalaisista alle puolet on sitä mieltä, että kansanvalta on hyvä juttu.
Jännitteiden kytemisestä eri valtioiden välillä taas kertoo toinen tutkimustulos. Entisessä Itä-Euroopassa ajatellaan varsin yleisesti, että oma kurjuus on lännen syytä. Länsimaita talouskriisistä syyttää esimerkiksi yli 70 prosenttia slovakialaisista sekä yli 60 prosenttia tšekeistä ja unkarilaisista.
Krugman kirjoittaa Euroopan historiaa tuntevien seuraavan kehitystä sydän kylmänä. Hän kertoo amerikkalaiselle lukijakunnalleen oikeistopopulismin noususta Itävallan ja Suomen kaltaisissa vauraissa maissa, mutta itäisessä Keski-Euroopassa tapahtuu vielä pahempaa. Erityisesti hän mainitsee demokratialtaan paperinohuen Unkarin, jonka valtapuolueet Fidesz ja Jobbik ovat luomassa rautaisen hallinnon Euroopan sydämeen ja samalla pelottavan esimerkin köyhtyville naapureilleen.
Sosialistinen maailmanjärjestelmä loppui 20 vuotta sitten. Jos kapitalistinen seuraa nyt perässä, niin mikä on seuraava vaihtoehto? Yhteiskuntien sisäisen rapautumisen ja uusien rajalinjojen synnyn kansakuntien välille pitäisi soittaa hälytyskelloja, ja kovaa.
uutiskirje 
