Venäläisten pitkät uudenvuoden ja joulun vapaat vilkastuttavat lomaliikennettä Suomeen aina loppiaiseen asti. Viime vuonna rajanylitysliikenteessä rikottiin päiväkohtaisia ennätyslukuja useilla raja-asemilla. Vuodenvaihteen henkilöliikenteen matkustajista yli 90 prosenttia oli venäläisiä. Tästä vuodesta odotetaan vieläkin vilkkaampaa
Vuosi sitten Itä-Suomessa sattui vuodenvaihteessa seitsemän vakavaa turmaa, jossa toisena osapuolena oli venäläinen autoilija ja Liikenneturvan keräämien lehtitietojen mukaan tammikuussa 2011 Suomen tieliikenteessä menehtyi ainakin neljä venäläistä autoilijaa.
Liikennevakuutuskeskuksen tilastojen mukaan venäläisille sattuu vuosittain keskimäärin kuusi kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta (1999-2009). Venäläisten aiheuttamien onnettomuuksien osuus kaikista kuolonkolareista on ollut keskimäärin prosentti. Liikennevakuutuskeskuksen tietoon tuli vuonna 2010 reilu 300 venäläisten ajoneuvojen aiheuttamaa vahinkoa.
Vuoden 2009 tilastojen perusteella riski menehtyä Venäjän tieliikenteessä on väestömäärään suhteutettuna noin kolminkertainen Suomeen verrattuna.
Liikenneturva järjesti keskiviikkona yhteistyössä Liikkuvan poliisin, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, rajavartiolaitoksen ja tullin kanssa jouluisen turvavyövalistustempauksen Niiralan raja-asemalla. Tilaisuudessa paljastettiin turvavyön käytöstä muistuttava valistustaulu, joita nousee lisää vilkkaimmille raja-asemille. Tapahtumassa poliisi pysäytti autoilijoita, jotka saivat tietoa ja opastusta turvavyön käytöstä ja suomalaisista liikennesäännöistä. Liikenneturvan heijastinvelhot jakoivat heijastimia.
– Kansainvälisistä vertailuista tiedämme, että turvavyön käyttö on Venäjällä heikkoa. Vain reilun kolmanneksen arvioidaan käyttävän turvavöitä. Suomessa käyttöaste taas on lähes 90 prosenttia ja hyvä niin, sillä turvavyöt pelastavat kymmeniä henkiä vuodessa, totesi tilaisuuteen osallistunut Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.