Juhlapyhästä käytiin työmarkkinakiista
Perjantaina 6. tammikuuta vietettävä loppiainen päättää joulunajan. Joulukuusen ja muiden joulukoristeiden korjaamista voi kuitenkin venyttää vielä viikkoa myöhemmin vietettävään Nuutin päivään.
Loppiaisesta alkavat arki ja ”härkäviikot”, moniviikkoinen juhlaton kausi. Härkäviikot päättyvät laskiaiseen.
Loppiainen on kristillinen juhla ja vanhempaa perua kuin joulu. Sitä vietettiin alun perin kuten joulua nyt, Jeesuksen syntymäjuhlana.
Tähän viittaa juhlan vanha nimi ”epifania”, jota käytetään yhä englannin kielessä. Se tarkoittaa ilmestymistä, Herran ilmestymistä maailmaan.
Läntisen kirkon piirissä juhla on kolmen kuninkaan päivä, joka muistuttaa kolmen itämaan tietäjän – Melchiorin, Balthasarin ja Kasparin – saapumisesta kunnioittamaan vastasyntynyttä juutalaisten kuningasta.
Ortodoksisessa kirkossa loppiainen on ”teofania”, Vapahtajan kasteen juhla. Se on yksi ortodoksisen kirkon 12 suuresta juhlasta.
Loppiaista on 200-luvulta lähtien vietetty tammikuun kuudentena. Ruotsiksi juhlan nimi on ”trettondagen”. Nimi viittaa juhlan ajankohtaan, kolmanteentoista päivään joulusta lukien.
Työmarkkinajärjestöt siirsivät juhlapäivän
Suomessa juhlapyhä siirrettiin loppiaisviikon lauantaiksi työmarkkinajärjestöjen aloitteesta ja lauantaina sitä vietettiin 20 vuoden ajan, 1972 – 1992.
Muutos liittyi palkansaajien SAK:n ja työnantajajärjestön STK:n työaikasopimukseen vuodelta 1965, jolla Suomi siirtyi viisipäiväiseen ja 40-tuntiseen työviikkoon. Sopimuksen mukaan lauantai oli työpäivä, jos viikolle sattuu kirkollinen pyhä.
Työmarkkinajärjestöt halusivat työviikot yhtenäisiksi. Vuonna 1972 keskelle viikkoa sattuvat kirkkopyhät – loppiainen ja helatorstai – siirrettiin työmarkkinajärjestöjen esityksestä ja piispainkokouksen suostumuksella kiinteästi lauantaiksi.
Kirkollisissa piireissä kuitenkin karsastettiin työmarkkinajärjestöjen puuttumista kirkkovuoden pyhiin. Kirkolliskokous esittikin vuonna 1982 valtioneuvostolle, että loppiainen ja helatorstai siirretään entisille paikoilleen.
Hallitus teki asiasta esityksen äänestyspäätöksellä vuonna 1985. Sosialidemokraattiset ministerit halusivat, että ennen lakiesityksen antamista selvitettäisiin muutoksen vaikutukset työmarkkinoilla.
Eduskuntakäsittelyssä kirkkoon kuulumattomilla kansanedustajilla ei ollut puheoikeutta ja eduskunta sääti lain.
Koivisto käytti valtaoikeuksia
Työmarkkinavaikeuksia ennakoiden tasavallan presidentti Mauno Koivisto puuttui asioiden kulkuun. Hän käytti presidentin valtaoikeutta ja siirsi lain voimaantuloa viidellä vuodella, vuoden 1992 alkuun.
Perusteluissaan presidentti arvosteli lain valmistelua koivistomaiseen tapaansa toteamalla olettaneensa, että hallituksessa käsiteltävät asiat on hyvin valmisteltu ja että myös eduskunta perehtyy asioihin ennen niiden päättämistä.
Koivisto totesi ”kiistatta käyneen selville”, että päätöksellä ”paitsi siirretään kirkollisia juhlapyhiä matkaansaatetaan monenlaisia muita vaikutuksia”. Presidentti viittasi juuri työmarkkinasopimukseen työajoista.
Laki astui lopulta voimaan vuonna 1992 ja siitä aiheutui, kuten Koivisto oli ennakoinut, kahnausta työmarkkinajärjestöjen kesken.
Järjestöt pääsivät sopimukseen muutoksen työaikavaikutuksista työministeriön kansliapäällikön Teuvo Kallion esityksestä. Kallio sijoitti ”kirkon keskelle kylää” ja esitti, että loppiainen lyhentää palkansaajien työaikaa ansioita vähentämättä, mutta helatorstai ei.
Toisin kuin loppiainen, helatorstain jälkeinen lauantai oli sopimuksen mukaan työpäivä tai se piti ”tehdä sisään”.
Helatorstain saaminen palkalliseksi vapaaksi tuli ammattiliittojen vakiovaatimukseksi työehtoneuvotteluissa ja se on myös toteutunut useimmilla sopimusaloilla.
uutiskirje 
