Kolmasosa äänestäjistä (lähes 1,4 miljoonaa) on jo sanansa sanonut. Muilla on presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella enää pari päivää mietintäaikaa. Kampanjointi loppuu vasta kun vaalihuoneistojen ovet lyödään säppiin sunnuntaina illalla.
Muiden palstanpitäjien tapaan minäkin spekuloin melkein tasan neljä kuukautta sitten, miten ehdokkaat mahdollisesti kampanjoivat ja miten mahtaa lopulta käydä. Kohti toista kierrosta mennään.
Nyt kampanjointikammassa on enää pari piikkiä jäljellä, joten lienee sopiva aika vetää yhteen tapahtunutta ja palata myös omiin neljän kuukauden takaisiin mietteisiin.
Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella on enää pari päivää mietintäaikaa.
Kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus oli tuolloin huipussaan ja hänet oli ”päästetty sellaiselle karkumatkalle, että häntä voi olla vaikea enää tavoittaa”. Ei ole Niinistö väsähtänyt kalkkiviivoilla, kuten vähän epäilin, vaikka etumatka onkin odotetusti kaventunut. Niinistö ei ole tehnyt kannatukseensa vaikuttavia suuria virheitä, joten hän saanee ennakkoäänistä noin 40 prosenttia ja tuo potti jo takaa jatkopaikan.
Keskustan Paavo Väyrynen on tehnyt hurjimman kampanjan. Kaikki kunnat on kierretty jotkut useampaankin kertaan ja kuntiahan tässä maassa riittää – ainakin toistaiseksi. Presidentiksi kepu-Paavo on pyrkinyt lapsesta asti ja nyt kolmannella yrittämällä hänellä lienee mahdollisuus päästä lähimmäs himoitsemaansa virkaa.
Vaikka Väyrynen ei Linnaan asti pääsikään, niin puoluejohto kantaa vuosi sitten hylkimäänsä Väyrystä vielä kultatuolissa ympäri maata. Väyrynen pelasti kepun kasvot – ainakin hetkeksi – ja palautti puolueen itseluottamuksen viime kevään vaalien rökäletappion jäljiltä.
Niin ne mielet muuttuvat, inhokki muuttuu sankariksi. Kepu olisikin pahassa lirissä ilman Väyrysen omaa aktiivisuutta ja kunnianhimoa, sillä hänhän ”pyrkii aina täysillä kohti valitsemaansa päämäärää”.
Kovin hyvältä sitä vastoin ei näytä demarien Paavo Lipposen tilanne. Lipponen lähti ”hieman yllättäen pelastamaan puoluettaan”, mutta taisi käydä päinvastoin. Osaamisesta ja taidoista menestys ei Lipposen osalta ole kiinni, mutta nyt eivät äänet vain tartu.
Jos Väyrystä juhlitaan puolueensa pelastajana, niin Lipposelle voi käydä päinvastoin. Lipposen kannatukseen on oman tulevaisuutensa naulannut myös SDP:n puoluesihteeri Mikael Junger. Demareilla on edessä uuden puoluesihteerin etsintä ja iso pyykinpesu muutenkin. Jos parissa päivässä ei tapahdu poliittista ihmettä – ja sellaisiahan demokratioissa harvoin tapahtuu – demariehdokas kärsii nöyryyttävän tappion.
Perussuomalaisten ja heidän ehdokkaansa Timo Soinin tilanne muistuttaa demarien ja Lipposen tilannetta. Kampanja ei ole missään vaiheessa lähtenyt liitoon. Vähän on jopa tuntunut siltä, että Soini haluaa kampanjoida vähän puolivillaisesti, jotta ei vain joutuisi toisen kierroksen syväluotaukseen – tai varsinkaan Mäntyniemeen.
Vasemmistoliitossa tilanne oli neljä kuukautta sitten vielä auki. Lopulta puheenjohtaja Paavo Arhinmäki lähti taistoon. Epäilin tuolloin, onko viisasta asettaa omaa ehdokasta, kun valinta presidentiksi on hyvin epätodennäköistä ja syksyn kunnallisvaaleissakin tarvitaan rahaa. Arvioin myös, että Arhinmäellä ”on jo nyt tehtäviä enemmän kuin yksi mies pystyy säällisesti hoitamaan”. Väärässä olin.
Ennen muuta Arhinmäki itse mutta myös hänen aktiiviset tukijoukkonsa ovat nyt tehneet onnistuneen kampanjan nimenomaan puolueen ja sen näkyvyyden kannalta. Muiden kanssa täysin tasavertaisena keskustelijana esiintynyt Arhinmäki on nostanut esiin myös uusia näkökulmia, kuten tarkoitus oli. Hyvin näyttää ehdokas selviytyneen fyysisestikin erittäin rankasta kampanjakuukaudesta.
Kun mukaan on lähdetty, niin silloin toiselle kierrokselle on tietysti pyrittävä tosissaan. Pääsy edellyttää noin puoli miljoonaa ääntä ja vähintään 15 prosentin kannatusosuutta. Arhinmäen pitäisi siis tuplata Vasemmistoliiton viime vaalien äänimäärä.
uutiskirje 