Väsymys vaaransi
Äskettäin SAS:n lennolla lentäjä nukahti ollessaan hetken yksin ohjaamossa.
Kaksi vuotta sitten Colgan Airin lento syöksyi maahan Yhdysvalloissa. Onnettomuustutkinnan mukaan lento oli työ- ja lepoaikarajoitusten mukainen mutta lentäjien väsymys oli silti yksi syy tapahtumaan.
Lähde: Suomen Lentäjäliitto
Euroopan unionin lepoaikasäännökset lentoliikenteelle uhkaavat alittaa Yhdysvaltojen tason. Suomen Lentäjäliiton mukaan tuore EU:n laajuinen sääntelyehdotus on lentoyhtiöiden kustannuspelossaan lobbaama.
Väsymyksen aiheuttama osuus lentoliikenteen inhimillisistä virheistä on lentäjien mukaan 15–20 prosenttia. Liitto painottaa, että lentäjien pitkät työpäivät yhdistettynä riittämättömään lepoaikaan ovat vaarallinen yhdistelmä.
Yhdysvallat on muuttamassa sääntelyään suojaamaan lentoliikennettä väsymykseltä. Lentäjien mukaan Euroopan lentoturvallisuusviraston tammikuussa julkaisema luonnos lentoliikenteen työ- ja lepoaikasäännöstöksi alittaa Yhdysvaltojen luonnosteleman tason.
Lentäjät vaativat Eurooppaan tieteeseen perustuvaa työ- ja lepoaikasäännöstöä.