Joka neljäs suomalainen lapsi kärsii vanhempiensa juopottelusta.
A-klinikkasäätiön viime vuonna toteuttaman Lasinen lapsuus -kyselyn mukaan jopa 26 prosenttia 12 – 18-vuotiaista suomalaisnuorista kokee haittoja vanhempien alkoholinkäytöstä.
Tavallisimpia niistä ovat kodin riitaisuus, häpeän kokemus, yleinen ahdistus ja luottamuksen menettäminen vanhempiin. Moni kantaa huolta paitsi omasta, myös muiden perheenjäsenten tulevaisuudesta. Nuoria askarruttavat perheen koossapysyminen, vanhempien terveys, onnettomuuksien riski ja sisarusten pärjääminen.
Pelottaa hakea apua
Tutkimuksen mukaan haittojen yleisyydestä huolimatta niistä puhuminen koetaan vaikeaksi. Kyselyssä nuoret saivat kertoa omin sanoin, millaista tukea haittoja kokeville tulisi järjestää. Esiin nousi helposti tavoitettavissa oleva päivystysluontoinen keskusteluapu.
Nuorten vastauksista kävi ilmi, että rohkeus ei aina riitä avun oma-aloitteiseen hakemiseen. Toivottiin anonyymeja netti- ja puhelinpalveluja sekä mahdollisuuksia päästä keskustelemaan kokemuksista toisten samassa tilanteessa elävien nuorten kanssa.
Nettiryhmä tukemaan nuoria
A-klinikkasäätiön vastaa nyt lasten toiveisiin Varjomaailma-verkkopalvelulla, jossa alkaa maaliskuussa 2012 ohjattu verkkovertaisryhmä vanhempiensa päihteidenkäytöstä haittoja kokeville 14–17 -vuotiaille tytöille ja pojille. Ryhmää ohjaa kaksi sosiaalialan ammattilaista.
Ryhmässä keskustellaan kotitilanteesta luottamuksellisesti nimimerkin turvin. Keskustelua ohjataan elämäntilannetta selkeyttävien ja omia voimavaroja kartoittavien tehtävien avulla.
Aiemmista ryhmistä saadun palautteen mukaan toiminta on auttanut nuoria huomaamaan, etteivät he ole ongelmiensa kanssa yksin. Keskustelut ovat helpottaneet selviytymistä tukevien asioiden löytämistä omasta arkiympäristöstä ja antaneet rohkeutta puhua asiasta perheen ulkopuolisten aikuisten kanssa.
Alkavan ryhmän liittymisohjeet löytyvät etusivulta osoitteesta www.varjomaailma.fi