Viimeinen sana
Viikon puheenaiheesta ei ole epäselvyyttä. Niin Guggenheim, Kreikan tukipaketti kuin kuntauudistuskin jäivät yhden ay-uutisen ja sen kommentoinnin varjoon. Meni minne tahansa, niin keskustelu kääntyi AKT:hen, Timo Rätyyn ja Hilkka Ahteeseen – ja ay-liikkeen luultuihin ja kuviteltuihin toimintatapoihin yleensä.
Ilma on ollut sakeanaan tietoja, tulkintoja ja spekulaatioita. Joku on tiennyt varmasti, joku on kuullut kiinnostavan yksityiskohdan yleensä luottavana pitämältään naapurin kaiman serkulta, toinen on levittänyt seiskan ratikassa kuulemaansa huhua.
Yhden liiton sisäinen kärhämä on muuttunut keskustelupalstoilla henkilökohtaisuuksien tonkimiseksi, loan heitoksi – ja valitettavasti myös ilkeileväksi hyökkäilyksi koko ay-liikettä vastaan.
Mitä AKT:n sisällä oikeasti on tapahtunut, sen tietävät tarkkaan vain kiistan osapuolet. Heidän asiansa on sotkut myös lopulta selvittää joko sopien tai sitten oikeuden kautta. Jo nyt AKT:n maine on joka tapauksessa tahriintunut oikein kunnolla – ja pitkäksi aikaa.
Kovamaineisen ja jäsentensä edunvalvonnassa kunnostautuneen liiton on tämän jälkeen vielä pitkään vaikea toimia uskottavasti työmarkkinaosapuolena saati muissa liiton toiminnoissa.
Liiton uskottavuutta edunvalvojana vähentää vielä se, että AKT:n väki on selvästikin jakautunut kahteen leiriin, joiden on vaikea edes keskustella keskenään; ollaan joko Rädyn/Ahteen puolella tai vastaan. Se lamaannuttaa liiton toimintaa.
Ulkopuolisesta näyttää vahvasti siltä, että liitossa on menossa valtataistelu. Jako ei ilmeisestikään kulje vain kuten aiemmin on annettu ymmärtää, autopuolen ja satamaväen välillä.
Yleisellä tasolla voisi todeta, että jos jossakin satunnaisessa suomalaisessa ammattiliitossa kaksi organisaation julkisen näkyvyyden kannalta keskeisintä henkilöä, eli puheenjohtaja ja viestintäpäällikkö eivät kahteen vuoteen ole olleet edes puheväleissä, niin tilannehan on ihan mahdoton; on syy sitten kummassa tahansa.
Viestintäteoreetikot ovat kautta aikain todenneet, että face-to-face -viestinnässä eli kahdenkeskisessä keskustelussa sanoman välittyminen perille on tehokkainta. Jos tätä yhteyttä ei ole tai lähiviestintä on muuten mahdotonta, niin sanomakin vääristyy tai ei tavoita lainkaan kohdettaan.
Jos palataan tämän päivään tapahtumiin, niin nyt jos koskaan AKT kaipaisi osaavaa ja läpinäkyvää kriisiviestintää. Omalla tavallaan tietysti ovien lukitseminen ja puhelinten sulkeminenkin voi toimia varsinkin, jos halutaan piiloutua omien salaisuuksien kanssa oman linnakkeen suojaan. Joskus tosin sieltäkin on ulos tultava, ehkä parempi ennemmin kuin myöhemmin.
AKT-jupakan aikana ammattiyhdistysliike laajemminkin on saanut rapaa niskaansa ennen muuta niiltä, jotka muutoinkin haluavat ay-toimintaa vahingoittaa. Tällainen tilanne saa liikkeelle myös vainoharhaiset salaliittojen rakentelijat.
Minua on hämmästyttänyt muun muassa se, että vuokra-asunnon välittäminen tai tarjoaminen ay-liikkeen palkolliselle on haluttu nähdä miltei rikollisena tekona tai jonkinlaisena korruptiona.
En ymmärrä, mitä pahaa on siinä, että ammattiliitto järjestää vuokra-asunnon muualta päin maata pääkaupunkiseudulle liiton palvelukseen tulevalle. Jos vuokralainen maksaa liiton omistamasta vuokra-asunnosta vähintäänkin verotusarvon mukaan ja muutenkin noudatetaan kaikkia yhteiskunnan lakeja ja sääntöjä, niin sehän on vain hyvää työllisyyspolitiikkaa.
Syyllistyykö liittojohto tosiaankin korruptioon, jos esimerkiksi asuntojärjestelyillä liiton palvelukseen saadaan tyytyväinen työntekijä ajamaan liiton koko jäsenistön etuja?
uutiskirje 
