Jääkiekon maailmanmestaruuskisat järjestetään Valko-Venäjällä keväällä 2014. Viime aikoina Valko-Venäjän isännyys on asetettu kyseenalaiseksi maan heikentyvän ihmisoikeustilanteen vuoksi. Kisojen siirtoa muualle kannattaa muun muassa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.).
Nyt myös Euroopan unionin komissio joutuu ottamaan kantaa Valko-Venäjän kisaisännyyteen, sillä europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) on tehnyt asiasta kyselyn.
Jaakonsaaren mukaan urheilu kerää miljoonia katsojia seuraamaan kisoja joko paikan päälle tai televisioruudun kautta. Kansainvälisessä urheilussa on aina välitetty sanomaa reilusta pelistä, ja varsinkin nuorten maailmankuvaan tällä on iso merkitys. Tässä tilanteessa ei ole hyväksyttävää, että maailmanmestaruuskisat käydään sellaisessa valtiossa kuin Valko-Venäjä, hän toteaa.
Jaakonsaari kysyykin, onko komissiolla aikomuksia vaikuttaa kansainvälisen jääkiekkoliiton päätökseen kisojen siirtämisestä. Hän perää, eikö komission pitäisi ottaa huomioon parlamentin ehdoton mielipide ja osoittaa Valko-Venäjän toiminnan olevan tuomittavaa.
Euroopan parlamentti on tuominnut Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteen ja viimeisimmän kehityksen, jossa maa on ajautunut käyttämään kuolemanrangaistusta ja jopa toimeenpannut teloituksia.