Viimeinen sana
Perussuomalaisia on tällä paikalla haukuttu niin paljon, että on pakko antaa myös kiitosta, kun on sen paikka.
Viikko sitten julkaistu Muutosvaalit 2011 -tutkimus kertoi, ettei puolueen vaalivoitto perustunutkaan ensisijaisesti maahanmuuton kaltaisiin yksittäisiin asiakysymyksiin. Tärkein syy äänestää perussuomalaisia oli halu saada liikettä jämähtäneeseen puoluejärjestelmään ja vaikuttaa tulevaan hallitusratkaisuun.
Kummatkin tavoitteet toteutuivat, joskin jälkimmäinen luultavasti eri tavalla kuin muutoksen puolesta äänestäneet kuvittelivat.
Kun markkinat alkoivat määrätä, alettiin toteuttaa niin sanottua ainoan vaihtoehdon politiikkaa.
Nykyistä vakaiden hallitusten aikaa edelsivät poliittisesti sekasortoiset vuosikymmenet. 1950-luvulla Suomessa perustettiin kolmetoista ja 1970-luvulla kymmenen hallitusta. Monet niistä elivät vain muutaman kuukauden ja monet olivat virkamieshallituksia.
Koko vaalikauden mittaisiin hallituksiin päästiin vasta 30.4.1987 aloittaneessa Harri Holkerin sinipunassa. Neljä vuotta istuneet hallitukset tarkoittivat kolmen perinteisen suuren puolueen ja yleensä poliittisen eliitin näkökulmasta vakautta. Kaksi oli keskenään hallituksessa ja vielä hallituksen enemmistönä niin, että pienillä puolueilla oli vain vähän valtaa päätöksiin. Kolmas suuri oli olevinaan oppositiossa odottaessaan omaa vuoroaan valtaan.
Vakaus toi myös vaihtoehdottomuuden. Sitä vauhditti varsinkin tasan 20 vuotta sitten tapahtunut ensimmäinen ”Kataisen niskalenkki”, josta enemmän tämän lehden sivulla viisi.
Kataisen niskalenkki on manööveri, jossa niin sanotut markkinat tekevät poliitikoille ehdotuksen, josta ei voi kieltäytyä. Sen jälkeen kulloinenkin katainen sanoo ottaneensa niskalenkin markkinoista.
Kun markkinat alkoivat määrätä, alettiin toteuttaa niin sanottua ainoan vaihtoehdon politiikkaa. Valtiovarainministeriön virkamiehet sanelivat, mikä on milloinkin ainoa sallittu vaihtoehto.
Asetelma murtui vuosi sitten ja poliittinen tilanne on nyt uusi. Ylen aprillipäivän mielipidemittauksessa kahden suurimman puolueen, tällä kertaa kokoomuksen ja SDP:n, yhteinen kannatus oli 39,9 prosenttia.
Ajallisesti ei olla kaukana tilanteesta, jossa hallituksen kaksi suurta puoluetta sanelivat, mitä tehdään. Henkisesti ollaan. Hallitseminen ilman keskisuuria hallituspuolueita ei enää onnistu. Tämä on luonut ainoan vaihtoehdon tilalle politiikkaan useampia vaihtoehtoja ja tehnyt siitä mielenkiintoisempaa.
Jatkossa on toivottavaa, että puolueet tuovat entistä selvemmin omat vaihtoehtonsa myös julkisuuteen. Useimmat ymmärtävät, että kuuden puolueen hallituksen päätökset ovat kompromisseja, joissa jokainen luopuu jostain saadakseen jotain. Varsinkin näin laajassa kokoonpanossa on erityisen tärkeää tuoda esiin myös se, mitä puolueet olisivat tehneet, jos ne olisivat saaneet päättää ihan itse.
Liikenneministeri Merja Kyllönen muuten toisaalla tässä lehdessä sanoo kehysriihen raideratkaisun olleen punavihreän allianssin yhteistyön tulosta. Kyllösen mainitsemalla allianssilla – Vasemmistoliitolla, SDP:llä ja vihreillä – oli uusimmassa gallupissa 36,4 prosentin yhteiskannatus. Enemmistöhallitukseen on vielä pitkä matka, mutta se on lähes 14 prosenttiyksikköä enemmän kuin kokoomuksella yksin. Liittoudu, jos et voi yksin voittaa.
uutiskirje 