Tutkiva journalismi on yhteiskunnassa joutunut usein täydentämään eri organisaatioihin sisältyvää sisäistä ja ulkoista tarkastusta samoin kuin valtion ja kuntien eri valvontamenetelmiä. Tämä johtunee siitä, että omat tarkastustoimet palvelevat pääasiassa omaa ja sidosryhmien tarvetta ja ovat siten informatiivisesti sokeaa, jopa kiellettyäkin.
Kukaan ei voine kieltää sitä suurta merkitystä minkä lehdistö ja TV ovat tehneet paljastaessaan useissa tapauksissa huomattavia yhteiskunnallisia mittasuhteita saaneita väärinkäytöksiä ja sovelluksia. Toiminnasta on saatu jo useita palkintoja.
Tutkivaa journalismia odottavat edelleen useat kohteet, joista merkittävimpänä finanssimaailman rahaliikennettä huomattavasti vääristävä ja osakemarkkinoita monopolisoiva pankki- ja pörssijärjestelmä.
Kansalaisille on markkinoitu varojen ohjaamista pankkisijoitusten sijasta osakesijoittamiseen, jolle on annettu kuva, että se turvaa työllisyyden ja pyörien pyörimisen kaikkien hyödyksi.
Asiahan ei suinkaan ole näin, vaan sillä vedetään juuri rahoitus reaalitaloudesta ja yhteiskuntapalveluista. Osakesijoitus ohjautuu talouden pyörittämiseen ainoastaan yhtiötä perustettaessa ja osakeanneissa toimintaa laajennettaessa. Pörssistä ostettavat osakkeet ovat vain pelimerkkejä spekulatiiviseen voitontavoitteluun.
Tutkittavaa olisi siinä, kuinka paljon yksityiset kansalaiset ja yritykset ovat sitoneet vapaita varojaan osakkeisiin ja osakerahastoihin odottamaan osinkoja ja hintojen nousuja. Tuottoja saavat ainoastaan välittäjäpankit ja kyseisen pelin erityiset spesialistit, joten normaalia kansalaista on suorastaan harhaanjohdettu tärkeässä asiassa. Eläkerahat eivät myöskään kuulu sinne!.