Tulevaisuuden aluekehityspohdintojen typistäminen suurkaupunkiyhteiskunnista kopioiduksi kaupunkipolitiikaksi jättää liian suuren osan maamme paikallissyhteisöistä huomioon ottamatta. Suomi on nähtävä paikallisyhteisöjen mosaiikkina, jossa kaupunkimaisuuden ja maaseutumaisuuden korostaminen on keinotekoista.
Muunlaisista maantieteellisistä ympäristöistä kritiikittömästi omaksuttu kapea kaupunkipoliittinen katsanto tukee absoluuttista keskittämistä tavoittelevaa metropolivaltioideologiaa. Vaihtoehto voisi olla edellytyksiä luova valtio, joka rakentuisi paikkaperustaisesti ja hajautuneesti. Kaikkea ei luonnollisestikaan voida organisoida paikallislähtöisesti. Yhtenä esimerkkinä on erikoissairaanhoito.
Huomattavan monet peruspalveluihin liittyvät kysymykset ovat paikallisia ja niiden organisointia voidaan pohtia paikallisyhteisöjen vaihtelevista tarpeista käsin. Tämä on paikkaperustaisen politiikan ydin; yhteiskunta on palautettava paikallislähtöiseksi. Kyse ei ole paluusta menneisyyteen vaan globalisaation nykyvaiheen edellyttämästä toimintatavasta. Ilman paikallisuuden ja siitä nousevan politiikan vahvistumista globaalitalouden täsmäiskut ja yritysmaailman johtamisopeista ammentava yhteiskuntapolitiikka moukaroivat yhä armottomammin kansalaisten arjen ympäristöjä.
Suomi on nähtävä paikallisyhteisöjen mosaiikkina, jossa kaupunkimaisuuden ja maaseutumaisuuden korostaminen on keinotekoista.
Paikallislähtöistä yhteiskuntaa luonnehtii kansalaisten, kansalaisjärjestöjen, yritysten ja julkisen sektorin monipuolistuva yhteistyö. Tätä asetelmaa kutsutaan uudeksi paikallisuudeksi. Uuden paikallisuuden edistäminen on edellytyksiä luovan valtion perusperiaate; ytimenä on paikallisyhteisöjen oikeus kehittyä omista lähtökohdistaan. Paikallisyhteisöjen moninaisuus on yhteiskunnallisen kehityksen välttämätön ehto. Perusta on kansalaislähtöisyys.
luovan valtion yksi lähtökohta on pääkaupunkiseudun erityisyyden tunnistaminen. Pyrkimystä yhteen superalueeseen ei kuitenkaan arvioida Suomen kansallisen menestyksen katsannosta tarkoituksenmukaiseksi. Epärealistisen suurkaupunkihaaveen sijaan on tarpeen taata monipuoliset kehitysedellytykset maakuntakeskuksille sekä omien seutukuntiensa keskuskaupungeille. Edellytyksiä luovan valtion kaupunkiverkko on monipuolinen. Liikennejärjestelmä tukee tätä aluerakennetta. Metropolivaltiossa ollaan kiinnostuneita ainoastaan pääkeskittymiä yhdistävästä liikenneverkosta. Pienten keskusten ja maaseudun liikenneinfrastrukuuri on jätetty rapistumaan.
Edellytyksiä luovassa valtiossa maaseutu kytkeytyy kilpailukyvyn ja taloudellisen menestyksen tuottamiseen. Maaseudun potentiaali jäsentyy maaseutupääoman avulla. Se sisältää maaseudun aineellisia ja aineettomia hyödykkeitä. Maaseutu voi vastata uudenlaiseen asumiskysyntään, jossa yhdistyvät väljyys, yhteisöllisyys ja modernin asumisen mukavuudet. Maaseudulla voidaan tuottaa lähiruokaa ja erikoistua hajautettuun energiantuotantoon. Maaseudulle voi syntyä valovoimainen biotalous.
Maaseudun yhteisöllisyyden perinteellä on käyttöä, kun pohditaan uusien suurkuntien lähidemokratiakäytäntöjä. Maaseutupääoman hyödyntäminen edistää suomalaisen yhteiskunnan kysyntälähtöistä menestystä ja lisää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.
Edellytyksiä luovan valtion perustana oleva uusi paikallisuus edellyttää käytännön kokeiluja erilaisissa maantieteellisissä ympäristöissä. Suurkunnissa tarvitaan toimivaltaista kunnanosahallintoa, aitoa lähidemokratiaa. Toimivalta tarkoittaa todellisia alueperustaisia tehtäviä ja resursseja niiden hoitamiseen. Kunnissa on ryhdyttävä opettelemaan alueperustaista kehysbudjetointia, jonka avulla lähipalvelujen organisointi delegoidaan monialaisille aluelautakunnille. Niiden kautta myös kansalaisten aloitteet voidaan esimerkiksi kansalaisraatien avulla kytkeä kunnan suunnittelu- ja budjettiprosessiin. Tämä menettely on mahdollinen, jos kunnanvaltuusto niin haluaa.
Nykyiset lausuntoja antavat asukaslautakunnat, kyläparlamentit tai epämääräiset kylien ja kuntien väliset sopimus- ja neuvottelumenettelyt eivät riitä. Niistä on tullut palvelujen karsimista ja maaseudun heikkenemistä voimattomina seuraavia sururyhmiä.
Edellytyksiä luovassa valtiossa kuntaliitos ei olisi mahdollinen, jos liitossopimuksessa ei kyetä uskottavasti osoittamaan, millä tavoin turvataan pitkäjänteisesti kunnan kaikkien asukkaiden lähipalvelut ja lähidemokratia. Tähänastiset liitossopimukset ovat tässä kohdin aivan liian mietoja. Kuntauudistuksen toteutuksessa ja kuntalain uudistuksessa on määriteltävä toimivaltaisen lähidemokratian kuntia velvoittavat periaatteet.
Ennen valtionhallinnon muutoksia on tehtävä kattava aluevaikutusten arviointi. Jos esimerkiksi poliisihallinnon tai työvoimahallinnon ”rakenteellista kehittämistä” olisi arvioitu paikallisuuden ja kansalaisten maantieteen näkökulmista, olisi todennäköisesti vältetty nykyiset vaikeudet, jotka ovat aiheutuneet palvelujen etääntymisestä maantieteellisesti liian kauaksi kansalaisten arjesta.
Erityisen tähdellisiä kansalaisten näkökulmasta ovat sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevat järjestelyt. Lopputuloksena eivät saa olla kansalaisista liian etäällä olevat suuryksiköt. Edellytyksiä luovan valtion periaate olisi läheisyyden ekonomia. Läheisyys viittaa tässä yhteydessä maantieteen ohella kansalaislähtöisyyteen ja asioinnin helppouteen.
Onko tavoitteenamme metropolivaltio, edellytyksiä luova valtio vai kolmas tie? Vaihtoehdoista on käytävä syvähenkisiä keskusteluja. Ytimessä on pohdinta siitä, minkälainen yhteiskunnan alueellinen organisoituminen edistää monipuolisimmin oikeudenmukaisuutta, onnellisuutta ja hyvää elämää.
Kirjoittaja on aluetieteen professori Vaasan yliopistossa.
uutiskirje 
