Juuri tulevaisuuden sotataidon professoriksi nimitetty Jari Rantapelkonen kehuu suomalaisia sotilaita ensiluokkaisiksi. Hän kuitenkin arvioi, että heidän laaja-alainen korkea koulutuksensa menee vähän hukkaan normaalissa sotilaspartioinnissa.
– Meillä olisi tätä korkeaa koulutuksellista osaamista, jota voitaisiin käyttää hyväksi. Koulutustehtävät olisivat ehkä sotilaspuolellakin suomalaisille se luonnollisin ja sopivin juttu jatkossa.
Rantapelkonen sanoo puhuvansa henkilökohtaisista näkemyksistään, muttei ole niiden kanssa yksin. Maan poliittinen ja sotilaallinen johtokin on yhä enemmän samoilla linjoilla.
Hän kävi sotaa oopiumin viljelyä vastaan.
Sotaa oopiumia vastaan
Rantapelkonen on ollut Afganistanissa kahteen otteeseen esikuntatehtävissä. Vuosina 2004–2005 hän palveli Kabulissa ISAF-esikunnassa informaation koordinointikeskuksessa.
Hän kävi sotaa oopiumin viljelyä vastaan. Hän vastasi informaatiokeskuksessa erityisesti Afganistanin tärkeimmän tuotteen oopiumin vastaisen taistelun analysoinnista ja suunnittelusta sotilaspuolella.
– Pohdittiin sitäkin, että tehdäänkö mainoksia televisioon, ja tehtiin. Mietittiin, mennäänkö peltoja poltteleen ja kaikkea tämmöistä. No, ei menty.
Suurin ongelma oli, että kukaan ei ole keksinyt, mitä karuille pelloille saataisiin kasvamaan oopiumin sijaan. Kun vähintään puolet Afganistanin taloudesta rakentuu eri tavoin huumebisneksen ympärille, sen tuhoaminen ilman korvaavaa tuotantoa olisi maan talouden kannalta tuhoisaa.
Luottamuksen kulttuuri puuttuu
Toisella kerralla 2010–2011 Rantapelkonen oli ISAF:n erityistehtävissä Nato-johtoisessa sotilaskoulutushankkeessa NTM-A:ssa (Nato Training Mission Afghanistan) Kabulissa. Hän toimi Afganistanin omille joukoille tarkoitetun viestikoulun perustamisessa sitä auttavien ISAF-mentoreiden esimiehenä.
Tällöin Rantapelkonen törmäsi toden teolla kulttuurien erilaisuudesta johtuviin ongelmiin. Osaksi niistä johtuen luottamuksen rakentaminen ISAF-joukkojen ja afgaanisotilaiden välille oli vaikeaa.
Laaja lukutaidottomuus, kielimuuri, tulkkausongelmat, byrokratia ja sitä mutkistava korruptio, Rantapelkonen luettelee ongelmia.
– Luottamuksen kulttuuri puuttui, tai se rakentui eri tavalla. Siellä kun on nyt jo 1970-luvulta asti taisteltu, niin maan historia on aika verinen ja sotainen. Jokaiselle ihmiselle on jäänyt sellainen ajatus ensimmäiseksi, että henkiin jääminen on se A ja O eikä kehenkään voi oikein luottaa.
Viimeksi vaarallisempaa
Turvallisuustilanne Afganistanissa ei ole kymmenessä vuodessa paljon parantunut, paikoin jopa huonontunut.
Rantapelkonen pystyi 2004–2005 jalkautumaan Kabulin kaduille. Se ei kuitenkaan tullut kysymykseen 2010–2011.
Hän ei halua olla turhan pessimistinen Afganistanin tulevaisuuden suhteen, mutta kyllä se vetää naaman vakavaksi.
– Yhteiskunnan tila on sellainen, että vaikka pitäisi ajatella positiivisesti, niin välillä siellä tulee sellainen pessimistinen olo, ettei tästä kyllä tule yhtään mitään.
Positiivisena asiana hän näkee sen, että Afganistanin oma hieman alle 200 000 sotilaan armeija alkaa olla hyvässä iskussa. Ulkomaisten joukkojen pitäisi poistua 2014.
Rantapelkonen uskoo, että ISAF-operaatiota pitää jatkaa vielä 2014 jälkeen:
– Väkivallan vähennyttyä siviilikriisinhallinta on se tekijä jolla maa pidetään kansainvälisesti oikeassa suunnassa.
uutiskirje 
