Viimeinen sana
Sen aamun mies uskoo muistavansa aina. Erämaassa olivat vain hän, punainen mökki ja syvänsininen järvi. Joutsen piipahti tervehtimässä makuuksiltaan ulos könyävää miestä.
Kevät oli ollut erityisen lämmin. Lumet sulivat näiltäkin vaaroilta jo huhtikuussa. Viikkoa ennen vappua pääsi hyvin samoilemaan kuusentaimikossa, jonka istuttamisesta oli kuusi vuotta. Alamaastossa hallan panema kuusikko kasvoi hitaasti, olivatko vielä metrisiäkään. Vaaran päällä samaan aikaan istutetut puut olivat yli miehen mittaisia ja vuosikasvut lupailivat niiden venyvän tänä kesänä yli puoli metriä lisää.
Täydellisen vapaa mies katseli aamukahvia juodessaan tyyntä sinistä järveä ja sen takana vahvan vihreänä kasvavaa kuusimetsää. Vesilinnut pitivät omaa meteliään, mutta sääskiä ei näin toukokuun alussa ollut. Tätä parempaa ei ole, hän mietti.
Metsänhoitaja ajatteli saavuttavansa tavallaan kuolemattomuuden.
Kahvit juotuaan mies täytti termospullon ja lähti eväsreppuineen kohti sen kertaista työmaataan. Työn laitaan, hän naurahti mielessään. Niin Päätalon Herkko aina sanoi työpäivän alkaessa.
Kuusentureikko kasvoi komeana, mutta liian tiheänä aamuauringossa kylpevässä rinteessä. Nyt se harvennettaisiin ja sitten se saa kasvaa vuosikausia tästä eteenpäin. Häntä ei enää ole, kun tässä tehdään savotta, jossa samat puut kaadetaan tukkeina maahan. Tieto ei haitannut, koska metsänhoitaja ajatteli saavuttavansa tavallaan kuolemattomuuden. Hänen istuttamansa taimi kasvaa hyvinkin sata vuotta ja siementää ympärilleen uutta elämää, joka kasvaessaan jatkaa ketjua vaikka loputtomiin.
Raivaussaha toimi kuin unelma. Terän teroituksen ja tankkauksen jälkeen se hörähti käyntiin ensimmäisellä vetäisyllä. Tankillinen riittäisi puoleksitoista tunniksi. Siinä oli päivän ensimmäinen työrupeama.
Vielä suojakypärä päähän ja radio auki. Ylen maakuntaradion ideaa itsekin jonkinlaista toimituskokemusta omannut sahuri ei täysin ymmärtänyt. Etupäässä siellä soitettiin kevyitä iskelmiä. Voimasoitossa olleita kappaleita osasi odottaa, sillä ne tulivat joka päivä. Kaikissa Suomen maakunnissa soitettiin Helsingissä määrättyä musiikkia.
Mies käveli metsässä sinne, mihin työ viimeksi päättyi. Silloin oli marraskuu. Kirkas pakkasaamu vaihtui räntäsateeseen, joka kasteli ensin puut ja sitten metsurin. Onneksi pimeys tuli tällä korkeudella aikaisin. Saattoi lopettaa päivän lyhyeen kasvojaan menettämättä ja mennä lämmittämään saunaa.
Mutta nyt. Aurinko paistoi jo aamulla melkein liian lämpimästi. Kevyt tuuli olisi vilvoittanut, sillä jyrkähkössä ja tiheäkasvuisessa rinteessä oli taiteilemista pitkän tauon jälkeen olkapäitä painavan raivaussahan kanssa. Ei niin, että se olisi haitannut. Hän tiesi, että tätä idylliä kestää vain hetken. Raaka todellisuus kaupungissa iskisi silmille ennemmin kuin uskalsi ajatellakaan.
Saha pysähtyi melkein kellontarkasti puolitoista tuntia käytyään. Mies rahjautui raivaustensa yli taukopaikalle. Ensimmäisten eväiden puraisu tällä reissulla. Sillä hetkellä olivat vain hän, hiljaisuus ja erämaa.
uutiskirje 