Raamisopimuksen kylkiäinen
Kolmen päivän kouluttautumisoikeus liittyy työmarkkinoiden raamisopimuksen kylkeen laadittuihin hallituksen toimenpiteisiin.
Hallituksen päätöksen mukaan ”työntekijä voi työnantajan määräämällä tavalla osallistui vuosittain kolmen päivän ajan osaamista lisäävään koulutukseen”.
Päiviä voi käyttää myös yli 55-vuotiaiden työkyvyn edistämiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen.
Koulutuspäivien pääasialliseksi vipusimeksi on tarkoitettu yritysverotukseen tehtävät vähennykset.
Työnmarkkinajohtajat tapasivat Ihalaisen
Neuvotteluja kolmen päivän koulutusoikeudesta käydään kovilla kierroksilla. Aika alkaa käydä vähiin.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n edunvalvontapäällikön Markku Salomaan mukaan loppurutistuksen takaraja on tämä viikko tai korkeintaan juhannus.
– Sen jälkeen alkavat paineet kadota.
Keskiviikkona illan suussa työmarkkinajohtajat kävivät työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) puheilla. Palaverissa käytiin läpi neuvottelujen tilannetta ja ongelmakohtia.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan tarkoitus on edelleen saadaan asiat sovittua sellaiseen malliin, että lakitekstien pohjat voidaan kirjoittaa kesän aikana. Lakien on määrä astua voimaan ensi vuoden alussa.
– Asiat ovat aika pitkällä, mutta eivät vielä valmiita, Lyly luonnehti.
Lylyn mukaan olennaista on, millä vahvuudella kolmen päivän koulutusoikeus kirjoitetaan lakiin. Toinen kova kysymys on sellaisten tehosteiden kehittäminen, että koulutus todella lisääntyy.
Neuvotteluja useissa kokoonpanoissa
Lylyn mukaan asiaa käsittelevillä eri kokoonpanoilla on kova puristus päällä.
Neuvotteluja käydään useammassa työryhmässä. Pääkokoonpanoa vetää alivaltiosihteeri Martti Hetemäki ja varapuheenjohtajana toimii työministeri Ihalaisen valtiosihteeri Janne Metsämäki.
Koulutuksen asiantuntijat pohtivat millaista sopimuksen tarkoittama koulutus voisi olla. Työhyvinvoinnin asiantuntijat puolestaan miettivät, mitkä voisivat tarkalleen ottaen olla yli 55-vuotiaiden työhyvinvointia edistävät toimet.
Verokannusteita selvitetään päätyöryhmässä. Sen lisäksi eri kokoonpanoissa pohditaan, miten järjestelmää sovelletaan valtiolla, kunnissa, kirkolla ja kolmannella sektorilla.
Kolmen koulutuspäivän rakennetta ja toteuttamistapaa pohditaan omassa työryhmässään.
Tilanne alkaa olla se, että työryhmissä ei päästä eteenpäin ennen kuin pääratkaisu kolmen koulutuspäivän sitovuudesta ja luonteesta on selvä.