Viime joulukuussa Kouvolan hovioikeus määräsi James Hirvisaarelle 1 425 euroa sakkoa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeuden mukaan Hirvisaari kirjoitti muslimeista solvaavasti ja kirjoitus on aiheuttanut muslimeja kohtaan halveksuntaa ja jopa vihaa.
Korkein oikeus ei maanantaina antanut Hirvisaarelle valituslupaa, joten hovioikeuden tuomio jää voimaan.
Tuomio tuli Hirvisaaren vuonna 2010 Uudessa Suomessa julkaisemasta blogitekstistä ”Kikkarapäälle kuonoon”. Hirvisaari kirjoitti siinä, että muslimien maahanmuutto lisäisi Suomessa rikollisuutta, kuten ”lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia” sekä ”rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä”.
Aikaisemmin Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi Hirvisaaren syytteen, koska katsoi blogitekstin mahtuvan sallitun liioittelun rajoihin.
Kyseessä on toinen perussuomalaiselle kansanedustajalle tässä kuussa annettu tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Korkein oikeus tuomitsi 8.6. Hirvisaaren kollegan Jussi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Rangaistukseksi Halla-aho sai 50 päiväsakkoa.
– Pitäisin Hirvisaaren ja Halla-ahon kirjoitustyyliä tietoisena rajan siirtämisenä kohti rasistisempaa keskusteluilmapiiriä, kommentoi äärioikeistosta kirjaa kirjoittava Dan Koivulaakso.
– Tuomiot merkitsevät sitä, että jatkossa on täysin ok olla rasisti Perussuomalaisissa.
Koivulaakso viittaa siihen, että Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei ole puuttunut Hirvisaaren ja Halla-ahon kirjoituksiin. Koivulaakson mukaan Soini pelkää oman asemansa puolesta sekä puolueen pirstaloitumista eikä putoavien kannatuslukujen keskellä uskalla erottaa tuomion saaneita kansanedustajia.