Helsingin Vasemmistoliiton viime keskiviikkona järjestämässä keskustelutilaisuudessa todettiin vuokratyöntekijää syrjittävän monessa suhteessa suorassa työsuhteessa olevaan työntekijään. Vuokratyöntekijät saavat keskimäärin 25 prosenttia huonompaa palkkaa kuin samaa työtä työsuhteessa tekevät työntekijät, sairausajalta ei saa palkkaa kuin etukäteen sovituilta vuoroilta, palkan lisät eivät vastaa työehtosopimuksia ja irtisanomissuoja puuttuu.
Väitteet vuokratyöstä porttina pysyvään työsuhteeseen eivät myöskään päde. Vain 7 prosenttia vuokratyösuhteista johtaa työsuhteeseen käyttäjäyrityksen kanssa, ja suuri osa vuokratyöntekijöistä etsiikin jatkuvasti työsuhdetta, tilaisuudessa todettiin.
Puuliiton aluetoimitsija Eero Kirjava kertoi työsuojelun olevan hänen alallaan hyvin vaikeaa vuokratyöntekijöiden kohdalla. TVL:n tutkimuksen mukaan vuokratyöalalla työtapaturmia sattuu jopa kaksinkertaisesti muihin aloihin verrattuna.
”Laillista toimintaa”
Keskusteluun osallistunut Henkilöstöpalveluyritysten liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara puolusti vuokratyötä kertomalla vuokratyöntekijöiden olevan tyytyväisiä työhönsä. Hän myös sanoi, että vuokratyö on laillista toimintaa joka edistää työllisyyttä.
Muut keskustelijat eivät nähneet eroa siinä, työllistääkö se todella vai ei.
”Vuokratyö kiellettävä”
PAM:n varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen sanoi liiton hyväksyvän vuokratyön silloin, kun sillä peitetään ruuhkahuippuja.
– Me pyrimme siihen, että vuokratyöyritykset eivät voi esitellä laskelmia, joiden perusteella ihminen tulee halvemmaksi vuokratyöntekijänä kuin omassa palveluksessa olevia työntekijöitä.
Tilaisuuden jälkeen Helsingin Vasemmistoliiton ay-ryhmä vei kaikille eduskuntaryhmille vetoomuksen, jossa se vaatii Suomea ryhtymään toimiin vuokratyön kieltämiseksi muuttamalla EU-säädöksiä.