Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 29.6.
Vasemmistolainen piispa Fernando Lugo voitti Paraguayn presidentinvaalit vuonna 2008 katkaisten konservatiivisen Colorado-puolueen 60 vuotta jatkuneen valtakauden. Viime viikolla hänet syrjäytettiin muodollisesti lain puitteissa, mutta Raisa Musakka osoittaa perjantain Viikkolehdessä, että kyseessä oli vallankaappaus.
Nyt saman tapainen prosessi on käynnissä Boliviassa. Täällä valmistellaan vallankaappausta, totesi maan varapresidentti tiistaina.
Perjantain Viikkolehdessä ilmestyy Ruotsin Vasemmistopuolueen puheenjohtajan Jonas Sjöstedtin haastattelu. Hän sanoo, että romahduksen välttämiseksi euromaille pitäisi avata ovi jättää yhteisvaluutta hallitulla tavalla. Tämä koskee myös Kreikkaa.
Ulkomaansivujen Pintaa syvemmältä -kolumnien vuorossa on tällä viikolla Peik Johansson. Hän pohtii, kuinka paljon valtaa on Egyptin presidentiksi valitulla Mohammed Mursilla. Muslimiveljeskunnan ehdokas joutuu nyt esimerkiksi pysäyttämään rikollisuutta yhdessä turvallisuusviranomaisten kanssa, jotka vielä vähän aikaa sitten keskittyivät juuri uskonnollisten liikkeiden vainoamiseen.
Viikkolehti on alkukesän aikana paneutunut Virosta Suomeen tulevien rakennustyöläisten tilanteeseen. Tänä perjantaina Kalev Liibert Rakennusliiton Tallinnan toimistosta kertoo, millaisia vaikeuksia virolaiset työläiset kohtaavat Suomessa. Hän kertoo myös, miksi ay-liike Virossa on niin heikko.
Seksuaalivähemmistöjen Pride-festivaali huipentuu lauantaiseen kulkueeseen Helsingissä. Viikkolehti kävi yhdessä viikolla järjestetyistä tilaisuuksista. Lisäksi kerromme Argentiinan uudesta laista, jolla maa nousi transoikeuksissa maailman kärkeen: Argentiinassa saa nyt itse päättää oman sukupuolensa.
Kirjailija Pekka Mannisen esikoisromaanissa Kiimakangas kuvataan 1920-luvun kallonmittaajia ja äärioikeistolaisen poliittisen murhan suunnittelua. Ääri-ihmisten parissa ollaan myös seuraavassa romaanissa Äänislinna. Yleensä ääri-ihmisten yritykset ratkaista ristiriitoja epäonnistuvat ja upottavat yhä syvemmälle ongelmien syövereihin, Manninen sanoo. Siksi esimerkiksi perussuomalaisuus näyttää hänestä tragikoomisuudelta.
Tässä Viikkolehdessä käydään myös turkulaisessa S. Wallinin kalakaupassa, joka aloitti torilla, mutta muutti Kauppahalliin heti sen valmistumisen jälkeen 1896. Liikkeen nykyinen toimitusjohtaja Seppo Manelius kertoo, että puolet asiakkaista käy kaupoilla vakituisesti. He voivat hoitaa tilauksen pyytämällä ”sitä samaa”. Nykyisin ihmiset ostavat Maneliuksen mukaan pääasiassa jalostettua kalaa. Hänen lapsuudessaan suolalahnakin oli arvossaan.
Kansan Uutisten Viikkolehti, viikon 26 ainoa uusi viikkolehti.