Keinot, joihin Helsingin Vasemmisto ilmoittaa sitoutuvansa, on tiivistetty tällä viikolla julkistetun kuntavaaliohjelman kymmeneen kärkiteemaan. Niitä ovat muun muassa asumisen hinnan alentaminen, demokratian parantaminen, sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut, vapaa kaupunkitila sekä tinkimättömät ilmastotavoitteet.
Ohjelma tehdään, jotta saadaan kuntalaisten tietoon mitä asioita Vasemmisto Helsingissä seuraavalla valtuustokaudella painottaa ja mitä tapahtuu, jos puolueen kannatus kasvaa niin, että sen vaikutusvalta nousee.
Asiantuntemus näkyy
Helsingin Vasemmiston puheenjohtaja Sampo Villanen sanoo olevansa tyytyväinen paitsi ohjelman sisältöön, myös tapaan, jolla se on aikaansaatu. Ohjelma on todella huolellisesti valmisteltu.
– Pidimme pitkään jatkuneen prosessin alusta lähtien huolen valmistelun avoimuudesta, jotta se takuuvarmasti vastaisi jäsenistön mielipiteitä, kertoo Villanen. Avoimuus takasi myös sen, että ohjelman laadinnassa on käytetty hyväksi asiantuntemusta, jota eri aloilla toimivassa jäsenkunnassa on.
Asiantuntemus myös näkyy lopputuloksessa, iloitsee Villanen.
Piirikokouksessa ohjelmaa käsiteltiin useassa eri teemoihin paneutuneissa työryhmissä. Se oli lisäksi aiheena kahdessa varta vasten järjestetyssä seminaarissa. Tällaiset yhteistapaamiset osoittautuivat Villasen mukaan erityisen hedelmällisiksi. Niissä luonnos parani joka kerta.
Jäsenistöllä oli mahdollisuus kommentoida ohjelmaa valmisteluprosessin eri vaiheissa, kun luonnoksen versiot olivat luettavissa sähköpostilistalla ja osastojen jakeluissa. Runsauden pula oli tietenkin valmistelussa ”riesana”.
– Näinhän se on aina poliittista ohjelmaa tehtäessä. Asioita on paljon ja ihmiset painottavat niitä eri tavoin. Kokonaisuuden aikaansaaminen sitten tiiviiseen muotoon on vaikeata. Ohjelmantekijät päätyivätkin jakamaan työnsä tulokset kahtia.
Varsinainen kuntavaaliohjelma koostuu perusteellisesta selvityksestä järjestön tavoitteista. Ydinasiat tästä tietopaketista on puristettu kymmeneksi kärkiteemaksi.
Vuokrat aiheuttavat köyhyyttä
Asumisen kohtuuton hinta on yksi suurimmasta ongelmista ja Vasemmisto perää kaupungilta aktiivisuutta sen ratkaisemiseksi.
– Korkeat vuokrat aiheuttavat köyhyyttä Helsingissä. Hinnat saadaan laskuun rakentamalla reilusti nykyistä enemmän edullisia vuokra-asuntoja ja murtamalla suurten rakennuttajien ylivalta perustamalla kaupungin oma rakennusyksikkö, siteeraa Villanen ohjelmaa
Asumisasioiden lisäksi ohjelma painottaa myös kaupunkikulttuurin uudistamista. Tällöin korostuu demokratian kehittäminen, parantaminen ja uudenlainen tapa johtaa Helsinkiä.
– Tämä on iso asia Helsingin kaltaisessa kaupungissa, jossa virkavaltaisuus jyrää samalla tavalla niin asukkaat kuin luottamushenkilötkin. Siksi on avattava keskustelu siitä, miten virkamiesvalmisteluunkin saadaan mukaan paremmin asukkaat ja heidän korvaamaton tietonsa heidän omista tarpeistaan.
Keinoja ovat suora ja edustuksellinen demokratia. Molempien toteutuksessa tulee olla päätöksen tuominen lähelle asukasta, missä ongelmia on sekä seututasolla että lähidemokratiassa. Asukkailla on oltava nykyistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon sekä suoran että edustuksellisen demokratian kautta. Asukkaiden mahdollisuuksia kehittää lähipalveluja ja omaa kaupunginosaansa on lisättävä.
Oma hallinto kaupunginosiin
Nykyistä kuntarakennetta ei Villasen mielestä millään voi pitää hyväksyttävänä..
– Helsinki on nykyisellään niin iso yksikkö, ettei se ole kunnolla hallinnassa ja toisaalta seututasolla tehdään päätöksiä ilman riittävää demokraattista kontrollia.
Konkreettinen esimerkki on bussilippupolitiikka. Se ei ole enää hallinnassa. Lippuhinnat päätetään varsin epämääräisesti välikäsien kautta valitussa konklaavissa, jossa puolueiden voimasuhteet eivät toteudu.
Villasen mukaan on edettävä suuntaan, jossa seututason asioista, kuten bussiliikenteestä, asuntopolitiikasta ja jätehuollosta päättää suorilla vaaleilla valittu elin ja kaupunginosissa on oma hallinto. Seutuvaltuusto päättäisi seutukunnan yhteisistä asioista, kuten kaavoituksesta, asuntopolitiikasta ja liikenteestä. Kaupunginosatasolla taas päätettäisiin esimerkiksi sosiaali- ja terveysaseman toiminnasta ja lähikoulusta.
Sosiaali- ja terveystoimen yhdistyessä pääkaupungissa on luotava uudet paikalliset palveluasemat, joiden tärkeimmät palvelut löytyvät suoraan yhdeltä luukulta. Terveyskeskusmaksut on poistettava ja palveluja kehitettävä yhdessä asukkaiden ja työntekijöiden kanssa.
Lisäksi Vasemmisto katsoo, ettei Helsingillä ole enää varaa palvelujen ulkoistamiseen ja alibudjetointiin. Tämä tulee pitkällä tähtäimellä kalliimmaksi kuin palveluiden asianmukainen rahoitus ja tuottaminen kunnan omana työnä.
Useita lisäpaikkoja tavoitteena
Villanen pitää vaaliohjelmaa tärkeänä osana kamppailua, jolla tavoitellaan Vasemmiston kannatuksen ja vaikutusvallan kasvua pääkaupungissa.
– Saimme eduskuntavaaleissa äänistä 10,6 prosenttia. Nyt tavoittelemme kaupunginvaltuustoon useita lisäpaikkoja.
Tähän mennessä kokoon saatu ehdokaslista vahvistaa Villasen mielestä tavoitteen realistisuutta.
– Ehdokaslista on jo nyt erittäin monipuolinen ja uskon sen täydentyessään vielä vain paranevan.