Suomen riistakeskus vähentää hirvenpyyntilupia kolmanneksella viime vuodesta. Tulevaksi syksyksi myönnetään 36 800 hirvenpyyntilupaa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on arvioinut hirvikannan kooksi noin 85 000 hirveä syksyn 2011 metsästyskauden jälkeen. Kanta pieneni edellisvuodesta.
Valkohäntäpeuran metsästykseen tullaan myöntämään 21 800 pyyntilupaa.
Hirvilupien määrä vähenee riistakeskuksen kaikkien aluetoimistojen alueilla. Myönnettävällä lupamäärällä arvellaan kaadettavan noin 50 000 eläintä kun viime vuonna saalis oli 58 600 hirveä. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa.
Hirviä jo liian vähän?
Suomen hirvikantaa on viime vuosina asetettujen tavoitteiden mukaisesti pyritty leikkaamaan. Suurinta kannan leikkaus on ollut pohjoisessa Suomessa. Hirvikannan harvennuksen myötä joillain alueilla kanta on metsästäjien mielestä mennyt jo liian pieneksi.
Eniten metsästyslupia vähennetään Pohjois-Suomessa, missä ne vähenevät lähes puoleen vuoden 2011 määrästä. Muualla Suomessa lupamäärät vähenevät maltillisemmin.
Metsästys alkaa syyskuun lopulla
Hirvenmetsästys alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina, joka tänä vuonna on 29. syyskuuta. Hirviä voidaan metsästää vuodenvaihteeseen asti, kun taas peurojen metsästys päättyy vuoden 2013 tammikuun lopussa.
Enontekiöllä, Inarissa, Muoniolla ja Utsjoella hirven pyyntiaika on 1.–20.9. ja 11.10.–30.11. osana kolmivuotista kokeilua, koska muun Suomen hirvenmetsästysaika on pohjoisimmassa Suomessa koettu liian myöhäiseksi.