Rakennusteollisuus RT:n järjestämässä verkkohaastattelussa lähes tuhat rakennusalan edustajaa pohti syitä rakentamisen laatuongelmiin ja etsi keinoja niiden ratkaisemiseksi. Päällimmäiseksi pulmaksi nähtiin liian kireät aikataulut. Pintaa raaputtamalla esiin nousivat suunnittelun ja yhteispelin puutteet hankkeen eri vaiheissa ja eri toimijoiden kesken. Toisaalta ammattilaiset haluavat pitää kiinni perinteisestä ammattiylpeydestä ja saada tunnustusta hyvin tehdystä työstä.
Rakennusalan ammattilaisten kokemat ongelmat kiteytyivät yksimielisesti aikatauluihin. Rakennuttaja valmistelee hanketta yleensä pitkään, mutta aika lopullisesta aloituspäätöksestä rakennustöiden alkamiseen jää usein liian lyhyeksi. Yksityiskohtia ei ehditä ratkoa ennalta, ja kiire suunnittelussa siirtää kiireen työmaalle.
– Hankkeet on nykyään sen sorttisia, että karrikoiden sanottuna, kun tänään aloitetaan, niin eilen piti olla jo vastaanottotarkastus, eräs haastateltava sanoo.
– Pahimmat esimerkit epärealistisen kiivaista aikatauluista tulevat kuntasektorilta, toteaa toinen.
Huonoa johtamista
Kiire ei ole perimmäinen syy vaan seuraus heikosta hankkeen johtamisesta ja ennakkovalmistelusta. Urakoitsijallakin on monesti hoppu rynnätä montulle, vaikka kannattavampaa olisi miettiä paremmin etukäteen töiden yhteensovittamista ja hankintoja.
– Ensin suunnittelu, sitten toteutus. Ei samaan aikaan”, kuuluu ammattilaisen neuvo, joka pätee myös omatoimirakentajalle.
Rakentamisen haasteeksi haastatteluissa kohosi alan pirstaleisuus ja kokonaisnäkemyksen puuttuminen. Tämä johtuu sekä toiminnan projektiluonteisuudesta, toimijoiden määrästä että alalla yleistyneistä jaetuista urakkamalleista.
– Jos autotehdasta verrattaisiin rakennushankkeeseen, jokainen valmistettava auto olisi prototyyppi. Tuotantolaitos vaihtaisi paikkaa ja tekijöitä jokaisen auton jälkeen, ja suunnitelmat sekä aikataulu tulisivat usein asiakkaalta. Millaisilla autoilla mahtaisimme ajaa?, kuvailee rakentamisen kehityksestä vastaava johtaja Jukka Pekkanen Rakennusteollisuudesta.
Yhteistyö tiiviimmäksi
Haastateltavat pitivät rakentamisen laadun kannalta keskeisinä etenkin suunnittelun ja tuotannon parempaa koordinointia sekä tiiviimpää yhteistyötä hankkeen eri osapuolten välillä. Epäselvät vastuusuhteet nakertavat ammattiylpeyttä, joka on perinteisesti ollut rakentajilla vahva. Tekijöitä pitäisi kannustaa kaikilla tasoilla laadun tuottamiseen ja nostaa esiin myös myönteisiä esimerkkejä.
– Rakentaminen onnistuu kuitenkin useimmiten hyvin, vaikka se on erittäin monen muuttujan summa. Kyse on verkostojen ja projektien hallinnasta, Rakentamisen laatu RALA ry:n toimitusjohtaja Tuula Råman muistuttaa.
Rakentamisen laatua koskevan verkkohaastattelun toteutti kesäkuussa Rakennusteollisuus RT ry:n ja Rakentamisen laatu RALA ry:n toimeksiannosta Fountain Park. Haastattelun osallistujiksi kutsuttiin rakentamisen eri osapuolia, muun muassa suunnittelijoiden, rakennuttajien, urakoitsijoiden ja viranomaisten edustajia. Mielipiteensä ilmaisi melkein tuhat ammattilaista.