Jyväskylän keskustassa sijaitsevan historiallisen punatiilisen veturitallin peruskorjaus on vihdoin valmistumassa. Osin yli satavuotiaasta rakennuksesta tulee nuorten ja kulttuurin kohtaamispaikka.
Pitkään käyttämättömänä rapistuneen veturitallin vanhin osa on valmistunut jo vuonna 1896. Sen jälkeen rakennusta on jatkettu kahdessa vaiheessa, ensin vuonna 1907 ja viimeksi 1950-luvulla.
Lähes 2 500 neliön tilat on kunnostettu nuorten ja nuorten aikuisten kohtaamispaikaksi sekä luovuuden ja kulttuurin näyteikkunaksi.
Peruskorjauksen ensimmäinen vaihe alkoi jo vuonna 2007 ja nyt valmistumassa oleva viimeinen vaihe käynnistyi vuodenvaihteessa. Heinäkuun aikana tiloissa ja ulkoalueilla tehdään vielä pieniä viimeistelytöitä, mutta jo viikonlopulla osa Veturitallin tiloista on pihalla soivan SuomiPOP-festivaalin käytössä.
Veturitallin peruskorjaus on maksanut noin 4,5 miljoonaa euroa. Kaupunki vuokraa Veturitallista noin 2 220 neliötä.
Viiden vuoden urakka
Vaikka veturitallin remontti käynnistyi jo viisi vuotta sitten, Jyväskylän Tilapalvelun kiinteistökehityspäällikkö Mikko Lepo vakuuttaa hankkeen edenneen odotusten mukaisesti hyvässä yhteistyössä tilan omistajan kanssa.
– Veturitallin upeat tilat ja uudenlainen toimintaympäristö tarjoavat mahdollisuuksia käyttäjilleen sekä saavuttavat varmasti uusia käyttäjäryhmiä.
Veturitallin omistajana ja peruskorjaushankkeen rakennuttajana on toiminut Jyväskylän Luovan Toiminnan Keskus Oy.
Nuorten ääni kuuluu
Kaupungin nuorisopalveluiden toiminta Veturitallilla käynnistyy vähän kerrassaan syyskuun alussa. Tilasta ja toiminnasta tulee nuorten näköistä, sillä nuoret ovat olleet mukana suunnitteluvaiheesta alkaen.
Noin 1 650 neliön tiloihin siirtyvät muun muassa nuorisotiedotus ja -neuvonta, nettilehti Painovirheen toimitus, nuorisovaltuusto, alle 18-vuotiaiden bänditoiminta sekä etsivä nuorisotyö ja ohjauspalvelut.
Tiloihin muuttaa myös Kulttuuriyhdistys Väristys ry:n pyörittämä kulttuuriklubi Siperia, jonka tilat sopivat nuorten esittävän taiteen: teatterin, sirkuksen ja tanssin harrastamiseen.
Kuvataide kukkii Ratamossa
Jyväskylän Grafiikkakeskus ja Luovan valokuvauksen keskus yhdistävät Veturitallille muuton yhteydessä voimansa grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamoksi. Ratamon 570 neliön tiloihin sijoittuvat galleria sekä grafiikan ja valokuvauksen työtilat, joissa järjestetään kursseja aloittelijoille ja harrastajille. Ammattitaiteilijoille ja edistyneemmille harrastajille työtiloja myös vuokrataan. Näyttelytoiminta siirtyy veturitallille Galleria Harmoniasta 9. syyskuuta jälkeen.
Intendentti Jukka Partanen Jyväskylän taidemuseosta odottaa innokkaana uusiin tiloihin pääsyä. Grafiikan paja ja Galleria Harmonia ovat tähän asti toimineet entisessä Halosen harmonitehtaan talossa, jota kaupunki on jo pitemmän aikaa yrittänyt myydä.
– Tämä on meille kuin lottovoitto. Saamme tänne hieman pienemmän, mutta paljon käytännöllisemmät ja toimivammat tilat sekä pajalle että gallerialle, ja kaikki samaan tasoon. Saamme myös jonkin verran uutta kalustoa. Odotan myös kiinnostuneena yhteistyötä nuorisopuolen kanssa, Partanen sanoo.
Talon sydämen ja yhteisen kohtaamispaikan muodostaa ravintola Kisko ja sen yhteyteen sijoittuva monikäyttöinen klubitila. Niiden toiminnasta vastaava ravintolapäällikkö Ida-Maria Koponen sanoo paikan sopivan vaikka häiden järjestämiseen.