SAK:n, STTK:n ja Akavan Kesäduunari-infopuhelin on palvellut neuvoa tarvitsevia toukokuun alusta lähtien. Yhteydenottojen perusteella näyttää siltä, että kesäduunarien oikeudet jäävät joillakin toimialoilla helposti toteutumatta.
Esimerkiksi työehtosopimusten mukaisia lisiä ei aina makseta ja ylitöitä saatetaan teettää ilman suostumusta tai asianmukaista korvausta. Edellisten kesien tapaan joidenkin nuorten kohdalla työsuhteen ehdoissa on poikettu yleissitovan työehtosopimuksen vähimmäistasosta.
– Yhteiskunnan nuorille asettamat paineet ja vaatimukset ovat nykyään suuret. Nuorten toivotaan siirtyvän työelämään yhä aikaisemmin ja samalla suorittavan opintonsa ajallaan. Kesätöissä saadut kielteiset kokemukset saattavat kuitenkin ruokkia negatiivista suhtautumista työelämään ja torjua halukkuutta siirtyä sinne, kesäduunineuvoja Joonas Tutti sanoo.
– Kannattaa pitää mielessä, että väestörakenteen muuttuessa työelämän pelisääntöjen noudattaminen puolin ja toisin on koko hyvinvointivaltion etu.
Ongelmat samoja alasta riippumatta
Eniten yhteydenottoja on edellisten kesien tapaan tullut palvelualalla työskenteleviltä kausityöntekijöiltä. Kesätyöntekijöiden ongelmat ovat kuitenkin samoja toimialasta riippumatta.
– Yhteydenottajia ovat askarruttaneet palkkaan ja palkkasaataviin kohdistuvat kysymykset ja työsopimusoikeuden peruskysymykset, kuten suullisen sopimuksen pätevyys sekä koeaikaehto ja määräaikaisen sopimuksen perustelun muoto, Tutti kertoo.
Tänä kesänä kyselijöitä on puhuttanut erityisesti työaikalain säännösten suhde tiettyjen työehtosopimusten – kuten kiinteistöalan – haasteellisiin työaikoihin. Myös työehtosopimusta vailla olevien alojen palvelussuhde-ehdot ja niiden oikea taso ovat puhuttaneet viime vuosia enemmän.
Neuvoja ovat kyselleet alle parikymppiset kesäduunarit, kesätöissä olevat korkeakouluopiskelijat, kesätyöntekijöiden sukulaiset, henkilöstö- ja palkka-asioita hoitavat tilitoimistot sekä järjestäytymättömät pientyönantajat.
– Työnantajien kysytyimmät asiat ovat liittyneet oikeaan sovellettavaan työehtosopimukseen ja sen mukaiseen palkkaan. Varsinkaan järjestäytymättömät pientyönantajat eivät ole olleet tietoisia toimialalleen sovellettavasta työehtosopimuksesta.
Saatavat kannattaa tarkistaa
Kesätyösuhteen lopussa kannattaa kiinnittää huomiota, että kaikki työsuhteesta kertyneet saatavat tulevat maksuun, Tutti neuvoo. Vuosilomasaatavat, kuten lomarahat, kannattaa tarkastaa viimeisestä palkkalaskelmasta. Myös työtodistuksen pyytäminen on työntekijästä kiinni.
Kesäduunari-infopuhelimeen on tullut alkukesän aikana yhteydenottoja noin 400 kappaletta, hieman enemmän kuin viime vuonna. Tutti arvelee kasvun johtuvan onnistuneesta markkinoinnista, medianäkyvyydestä sekä ennakoidusta kesätyösuhteiden määrän kasvusta.
Infopuhelin palvelee maanantaista perjantaihin kello 9–15 numerossa 0800 179 279 elokuun loppupuolelle saakka. Soittajalta ei vaadita ammattiliiton jäsenyyttä avun saamiseksi. Palveluun voi soittaa myös nimettömänä.