Suomessa – kuten muissakin EU-maissa – kiire, nopea työtahti ja tiukat määräajat ovat suurimpia kuormitustekijöitä. Tiukat määräajat ja nopea työtahti kuormittavat kuitenkin Pohjoismaissa selvästi enemmän kuin EU-maissa keskimäärin.
Työterveyslaitoksen selvityksessä kartoitettiin kuormitusta ja sen hallintaa työpaikoilla ja verrattiin Suomen tilannetta muihin Pohjoismaihin ja EU-maihin.
Suomessa selvästi useammalla yrityksellä kuin EU:ssa keskimäärin on toimintamallit kuormituksen käsittelyyn.
Suomalaiset kehuvat pomojaan
Suuri osa suomalaisista palkansaajista on tyytyväisiä esimiestensä johtamistapaan. Esimiesten koetaan antavan palautetta ja tukevan alaisiaan useammin kuin esimiehet keskimäärin EU-maissa.
Myös työtovereiden antamaan tukeen ja apuun suomalaiset työntekijät ovat tyytyväisiä.
Työaikoihin omien tarpeidensa mukaan pystyy selvityksen mukaan vaikuttamaan vain neljä kymmenestä suomalaisesta palkansaajasta. Työajoissa joustaminen esimiehen tai työtehtävien vaatimuksesta on yleisempää kuin työntekijän aloitteesta lähtevä joustaminen.
Vaikutusmahdollisuudet taukojen pitämiseen ja työn kannalta tärkeisiin päätöksiin ovat sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa varsin hyvät, Suomessa kaikista Pohjoismaista parhaat.
Esimiesten haasteena eri-ikäisten johtaminen
Selvityksessä arvioitiin myös työpaikkojen monimuotoisuutta ja sen vaikutuksia kuormitukseen. Monimuotoisuuden ulottuvuuksia ovat esimerkiksi ikä, sukupuoli, kielitausta ja etninen tausta.
Suomessa havainnot epätasapuolisesta kohtelusta liittyvät useimmin ikään.
Työyhteisön monimuotoisuus heijastuu selvityksen mukaan etenkin johtamiseen ja esimiestyöhön. Monimuotoisuuden hallintaan, varsinkin eri-ikäisten johtamiseen, tarvitaan selvityksen mukaan koulutusta ja keinoja, joiden vaikuttavuutta pitää pystyä myös arvioimaan.