Keski-Suomessa ja Päijät-Hämeessä on loppuviikosta normaalia runsaammin liikennettä torstaina Jyväskylästä käynnistyvän MM-rallin vuoksi.
MM-rallin kilpailijat suuntaavat torstaina puolenpäivän jälkeen Jyväskylästä 4-tietä kohti Lahtea. Lahden seudulla ajettavien kahden erikoiskokeen jälkeen kilpailijat palaavat 4-tietä Jyväskylään. Tulomatkalla Sysmässä ajetaan yksi erikoiskoe.
Perjantaiaamuna ralli jatkuu Jyväskylästä lännen ja pohjoisen suuntaan. Teiden 23 (Jkl-Keuruu) ja 4 (Jyväskylä-Äänekoski) liikennemäärät lisääntyvät tuntuvasti. Perjantain päätteeksi ajetaan Killerin raviradalla, Jyväskylässä, erikoiskoe .
Päätöspäivänä lauantaiaamuna ralli suuntautuu Jyväskylästä Jämsään. Tie 9:n länsipuolella ajetaan kahteen kertaan kaksi erikoiskoetta ja Jämsän eteläpuolella yksi. Tie 9 tulee olemaan koko päivän erittäin ruuhkainen. Jämsän kohdalla oleva siltatyö aiheuttaa liikennepainetta Jämsän keskustaan ja kiertoteille.
Jämsä pullonkaulana
Liikkuvan poliisin mukaan Jämsän seutu tulee olemaan erityisenä haasteena liikenteen sujuvuudelle. Poliisi kehottaa rallikansaa ottamaan rennosti, varaamaan runsaasti aikaa siirtymisiin sekä hyödyntämään mahdollisia kimppakuljetuksia.
Muita Keski-Suomessa liikkujia poliisi kehottaa välttämään Jämsän seutua lauantaina ja valitsemaan riittävän kaukana rallista olevia reittejä.
Rallireitin lähistöllä on useita tilapäisiä nopeusrajoituksia ja pysäköintikieltoja sekä normaalista poikkeavia järjestelyjä.
Liikkuvan poliisin mukaan liikennevalvonnan pääpaino kohdennetaan ajonopeuksiin, rattijuopumuksiin sekä muuhun vaaralliseen liikennekäyttäytymiseen.