Maailmalla muistetaan maanantaina 6. elokuuta Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhreja sekä niitä siviilejä, jotka yhä kärsivät sodan jaloissa. Helsingissä Hiroshima-illan ohjelmassa on presidentti Tarja Halosen ja piispa Kaarlo Kallialan puheenvuorot sekä musiikkia, jonka jälkeen Töölönlahdelle lasketaan japanilaisen perinteen mukaan kynttilälyhtyjä.
Suomi on tänä vuonna tärkeässä roolissa ydinaseriisunnassa: Suomi johti puhetta kesä-heinäkuussa pidetyssä Geneven aseidenriisuntakonferenssissa ja joulukuussa Suomi isännöi YK:n konferenssia, jonka tavoitteena on joukkoaseeton Lähi-itä.
– Syyrian Bashar al-Assadin hallinnon uhkaus käyttää kemiallisia aseita osoittaa, kuinka ajankohtainen kysymys joukkotuhoaseista edelleen on,sanoo Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius Hiroshima-päivän alla.
– Maailma ei voi tuudittautua kuvitelmaan, että nämä aseet ovat turvallisissa käsissä ja että ne eivät yhä edelleen olisi, etenkin vääriin käsiin joutuessaan, uhka ihmiskunnalle. Ydinasemateriaalin turvassa pitäminen on osoittautunut haasteelliseksi eikä ydinaseteknologiakaan säily ikuisesti harvojen ja valittujen valtioiden käsissä.
Lodenius toteaakin, että käsillä on aika, jolloin ydinaseriisunnassa on päästävä todellisiin neuvotteluihin maailmanlaajuisesti.
Helsingissä jo perinteeksi muodostunut Hiroshima-ilta järjestetään maanantaina 6.8. Oopperatalon amfiteatterilla. Ohjelma alkaa klo 21. Musiikista vastaa duo Matt&Mary. Tilaisuuden järjestävät Suomen Rauhanliitto, Svenska Fredsvänner ja Helsingin seurakuntayhtymä.