Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Juha Sipilä arvioi, että valtiovarainministeriön kilometrikorvauksiin suunnittelema leikkaus on huonosti mietitty. Sipilä muistutti blogissaan sunnuntaina monien käyttävän autoaan työajoihin olosuhteiden pakosta.
– Keskustelin myyntimiehen kanssa, joka ajaa vuosittain 53 000 kilometriä työajoja vuodessa. Ensi vuodelle kaavaillut leikkaukset merkitsevät hänen tapauksessaan käytännössä yli 650 euron vähennystä nettotuloihin joka kuukausi, Sipilä kertoo.
– Se on melkein saman verran kuin hänen autostaan maksama kuukausilyhennys.
Sipilä on eri linjoilla kuin asian viime syksynä esiin nostanut liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.), joka korosti, että palkka pitää maksaa palkkana eikä kilometrikorvauksena. Tuolloin tulee maksetuksi myös sosiaalikulut ja eläke kertyy.
Kyllönen pohti helmikuussa Kansan Uutisille myös sitä, sisältyykö työnantajan maksamaan korvaukseen muutakin kuin todellisia työn teosta koituvia kuluja, kun autoa ei ole ostettu vain työhön liittyviä matkoja varten.
Myyntiedustajat kärsivät
Sipilä laskee, että jos jokainen Suomen noin kahdesta miljoonasta 143 000 työllisestä luopuisi omastaan saman verran, koossa olisi melkein 17 miljardia vuodessa.
– Puoletkin tuosta riittäisi paikkaamaan koko julkisen talouden alijäämän. Laskelma osoittaa, että muutos on kohtuuton yhden tulonsaajaryhmän kannettavaksi.
Hänestä muutos kohdistuisi erityisen pahasti koko Suomen alueella liikkuviin myyntiedustajiin. Lisäksi hän arvioi, että muutos söisi pohjaa yrittäjyydeltä.