Puuliitossa tyrmistyttiin tiedosta, jonka mukaan maan hallituksessa etsitään edelleen noin 70 miljoonan euron säästöjä verottomista kilometrikorvauksista.
Asiasta kertoi Helsingin Sanomat sunnuntaina.
Liitosta arvioidaan, että esillä ollut malli vieläpä rokottaisi raskaimmin niitä työntekijöitä, jotka eniten autoa työssään tarvitsevat. Puuliitossa se koskisi muun muassa metsureita, metsäkoneenkuljettajia ja puusepänteollisuuden kalusteasentajia.
– Pitää muistaa, että jokainen työmatka on työnantajan määräämä välttämätön työajo. Jos kilometrikorvauksia leikattaisiin, merkitsisi se työn tekemisen kustannusten siirtämistä työntekijöille, mikä ei ole hyväksyttävää eikä oikeudenmukaista, Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola sanoo.
Hän toteaa, että haja-asutusalueilla oma auto on usein myös edellytys työsuhteelle.
– Töihin ei siis pääse, ellei omista autoa ja pysty liikkumaan vaihtuviin työkohteisiin. Leikkaussuunnitelma kohdistuu kylmäkiskoisesti juuri niihin, joille auto on työssä välttämätön, Lepola kommentoi.
Valvontaa lisää
Lepola vaatii, että kilometrikorvauksilla veroja kiertävät toimijat ovat asia, joka vaatii toimia.
– Porsaanreikä tukittava valvonnalla ja sanktioilla, ei rehellisiä työntekijöitä rankaisemalla, hän tähdentää.
– Lisäksi on niin, että esimerkiksi metsäalalla nykyisillä kilometrikorvauksilla ei tienata ylimääräistä. Päinvastoin todellisuudessa korvaus ei edes riitä raskaasti kuormatun auton kuluihin huonoissa metsätieolosuhteissa.
Kritiikkiä kilometrikorvausten leikkaamissuunnitelmista on tullut myös ammattiliitto Prosta ja SAK:sta.