Marjafirmojen tulisi kansanedustaja Eila Tiaisen (vas.) mielestä taata marjankerääjille kohtuulliset tilat levätä ja aikaa siihen. Myös korvaus keräämisestä tulisi hänen mielestään olla kohtuullinen.
– Monet marjankerääjät ovat ottaneet lainaa maksaakseen matkansa Suomeen. Marjanpoimijat ovat haavoittuvassa asemassa, koska tienesti on saatava hinnalla millä hyvänsä.
Tiainen ottaa kantaa marjanpoimintaan perjantaina vasemmiston kuntavaalitapahtumissa Lappeenrannassa ja Imatralla.
Marjoja riittää
Erityisesti Etelä-Karjalassa on uutisoitu marjastamiseen liittyvistä kahakoista, joissa ulkomaalaistaustaisia marjanpoimijoita on häädetty omistajien mailta keräämästä marjoja.
Jokamiehenoikeus sallii marjastamisen ilman maanomistajan lupaa. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK haluaisi nyt kuitenkin rajata marjojen laajamittaiseen kaupallisen toiminnan pois jokamiehenoikeuksista.
Tiaisen mukaan tämä ei ole mikään ratkaisu, vaan se tarkoittaisi vain sitä, että marjat jäisivät metsiin, kun rajoituksia lisättäisiin. Noin 80 prosenttia marjoista jää keräämättä tälläkin hetkellä.
– Ongelma ei olekaan se, että marjoja olisi liian vähän, vaan se miten ne poimitaan. Marjayritysten tulisi opastaa kerääjät poimintaan tavalla mikä ei vahingoita kasvistoa.
Pelisäännöt tarpeen
Tiainen muistuttaa, että marjayritykset ovat melko pieniä paikallisia yrityksiä, joiden yrittämistä hän ei lähtisi vaikeuttamaan esitetyillä rajoituksilla.
Useimmat marjanostoyritysten hankkimat poimijat eivät tunne suomalaista kulttuuria sen enempää mitä yritykset kertovat.
Tiainen ehdottaakin, että myös Etelä-Karjalassa mietittäisiin yhteisiä pelisääntöjä, joilla varmistettaisiin, ettei ristiriitoja pääse syntymään. Esimerkiksi Lapissa on otettu marjanostoyritysten käyttöön yhteiset säännöt, jotka kaikki yritykset ovat allekirjoittaneet.