Jotta usko Venäjän kehittymiseen oikeaksi demokratiaksi olisi mahdollinen jonakin päivänä, on Pussy Riot -ryhmän jäsenten saatava kansanedustaja Silvia Modigin (vas.) mielestä vapauttava tuomio.
– Sananvapauden kehitys Venäjällä näyttää menevän taaksepäin ja toisinajattelijat ovat todellisessa vaarassa. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää osoittaa tukea näille rohkeille aktivisteille.
Ihmisoikeuksien on Modigin mukaan välttämätöntä tulla aiempaa enemmän puheeksi myös Suomen ja Venäjän välisissä valtion tason neuvotteluissa. Yksikään kauppasopimus ei ole ihmisoikeuksien menettämisen arvoinen.
Sananvapaus puuttuu
Venäjän oikeuslaitos lukee perjantaina tuomiot feministisen performanssiryhmän Pussy Riotin kolmelle jäsenelle. Aktivistit saivat syytteen ryhmän järjestämästä performanssista, joka tapahtui Moskovan pääkirkon tiloissa.
Ortodoksisen kirkon lisäksi esitys kritisoi vahvasti myös presidentti Vladimir Putinia ja Venäjän johtoa.
Venäjän rikoslain mukaan huliganismista voi saada jopa seitsemän vuotta vankeutta.
Rajoja taiteella?
Modig muistuttaa, että huliganismin tunnusmerkit ovat niin laveat, että käytännössä syytteen voi saada kuka tahansa valtaeliittiä arvosteleva. Laki taistelee sananvapautta ja toisinajattelemisen oikeutta vastaan.
– On tunnettu tosiasia, ettei Venäjällä suvaita kriittistä journalismia tai vapaata kansalaistoimintaa. Pussy Riotin tapauksessa mennään kuitenkin vielä astetta pidemmälle. Ryhmän naiset ovat syytteessä ainoastaan toteuttamastaan performanssista, jossa kritiikki esitettiin täysin taiteen keinoin.
Oikeuslaitos pyrkii Modigin mukaan näin määrittelemään myös sen, mitä taiteessa saa tai ei saa tehdä.