Työajan pidentäminen ei lisää Akavan mukaan tuottavuutta. Järjestö tyrmää Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen ehdotuksen viikoittaisen työajan pidentämistä esimerkiksi kahdella tunnilla viikossa.
– Korkeasti koulutettujen palkansaajien ongelmana on jo nyt, että työajan seuranta on puutteellista, eivätkä todelliset tehdyt työtunnit tai työhön sidonnainen aika näy tilastoissa. Korkeasti koulutetut ovat usein muun muassa jatkuvasti hälytysvalmiudessa ja matkustavat omalla ajallaan työmatkoille, sanoo johtaja Maria Löfgren Akavasta.
Akava muistuttaa, että asiantuntijatyössä innovointi ja luovuus eivät ole suoraan kytköksissä työajan pituuteen.
– Jos luovuutta ja tuottavuutta haluaan lisätä, työnantajien on huolehdittava työssä viihtymisestä, työhyvinvoinnista ja palkitsevasta henkilöstöpolitiikasta, sanoo Löfgren.
Akavan mielestä EK on esittänyt viime aikoina keskenään ristiriitaisia vaatimuksia. Vaatimus työaikojen pidentämisestä sopii huonosti yhteen sen esityksen kanssa, että pienten lasten äidit on saatava osa-aikatyöhön.
– Tässä taitaa olla kysymys siitä, että EK haluaa unohtaa työntekijöiden turvan eli laajentaa joustoja ja lisätä työnantajan sanelumahdollisuuksia työpaikkakohtaisesti, sanoo Löfgren.
Ei nollalinjalle
EK on vaatinut lisäksi nollalinjaa ja palkanalennuksia tuleviin palkkaneuvotteluihin. Tähänkään Akava ei lämpene.
– Jos EK haluaa parantaa vakautta ja ennustettavuutta, pitää ensimmäiseksi löytää yhteinen käsitys työmarkkinoiden ja talouden näkymistä. Nykyisessä tilanteessa väritetään ennusteita ja jopa kuvaa nykytilasta siten, että ne tukevat omia vaatimuksia, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.
Hän muistuttaa, että paikalliset, yrityskohtaiset joustot voivat toimia vain, jos molemmilla osapuolilla on vahva luottamus ja ennustettavuus tulevaisuudesta.