Poliisiylijohtaja Mikko Paatero totesi äsken, että poliisi tarvitsisi palokunnan ja armeijan tavoin vapaaehtoisia avukseen.
Paateron ehdotus on täysi huti, tyrmää vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka.
Puhakka kirjoittaa blogissaan pitäneensä Paateron ehdotusta outona ja ajatelleensa sen hautautuvan. Uutisköyhänä aikana sitä kuitenkin lämmitetään.
”Kerrankin sisäministeri Päivi Räsänen on oikeilla linjoilla. Suomi ei tarvitse vapaaehtoisia joukkoja poliisiin”, hän kirjoittaa.
Vartijayhteiskunta ei tuo turvaa
Puhakka kysyy, haluaako Paatero meistä jokaisen sisälle pienen poliisin.
Ehdotus lisäisi kyttäysmentaliteettia. Puoluesihteerin mielestä turvallisuutta ei luoda lisäämällä vartijayhteiskuntaa, vaan on puututtava turvattomuutta synnyttäviin syihin.
”Vahvistamalla vartijayhteiskuntaa rikotaan myös sosiaalisia yhteisöjä. Olisiko minusta kivaa, jos naapurini kuuluisi vapaaehtoisiin poliisijoukkoihin? Ei todellakaan. Paateron ´silmien ja korvien´ haluaminen kentälle kuulostaa juuri sellaiselta toiminnalta, jota kansalaiset eivät halua kotinurkilleen”.