Vasemmistoliiton puheenjohtajan, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen mielestä hallituksen on tänä keväänä vaikea tehdä uusia säästöpäätöksiä, koska raskaita ratkaisuja on tehty jo aiemmin.
– Ne sopivat myös huonosti nykyiseen taloustilanteeseen. Kun vienti ei vedä, pitää huolehtia kotimaisesta kysynnästä. Omilla päätöksillä Suomea ei pidä ajaa syvälle lamaan, Arhinmäki kirjoittaa blogissaan.
Hänen mukaansa tässä tilanteessa tarvittaisiin laajasti yhteisiä ratkaisuja. Niiden umpikujaan ajautumisesta Arhinmäki syyttää Elinkeinoelämän keskusliittoa. EK käyttää vaikeaa tilannetta kylmästi vain omien etujensa ajamiseen.
”EK:n vaatimuksista ehkä härskein on se, että yritysverotusta Suomessa alennettaisiin 9,5 prosenttiyksiköllä. Samalla kun kaikilta muilta vaaditaan uhrauksia, työnantajat esittävät aivan pokkana omien verojensa laskemista lähes 40 prosentilla. Samalla mitään muita veroja ei kuitenkaan saisi korottaa ja työntekijöiden pitäisi tyytyä nollalinjaan palkoissa. Siis yhä enemmän omistajille ja yhä vähemmän niille, jotka tekevät omistajille työn ja tuloksen”.
Onko työnantajilla mitään vastuuta?
”Miten massiivinen yritysveroale rahoitettaisiin? Vaihtoehdoksi ei jäisi kuin leikkaaminen sosiaaliturvasta ja palveluista, joita tavalliset pieni- ja keskituloiset työntekijät, työttömät, yrittäjät, opiskelijat, eläkeläiset käyttävät”, kirjoittaa Arhinmäki.
Hänen mukaansa EK:n mallissa Suomen talousongelmat ratkaistaan leikkaamalla työttömyysturvan kestoa, pidentämällä työaikaa ja nostamalla väkisin eläkeikää.
”Peruskysymys kuuluu, onko työnantajilla ja yrityksillä mitään omaa vastuuta vai kantavatko sen vain ahtaalla olevat työntekijät?”