Kuusiosainen Nykysuomen sanakirja, jonka nykysuomi on 1950-luvulla käytettyä kirjakieltä, ei tunne sanaa ”haasteellinen”. ”Haastelias” mainitaan, mutta se tarkoittaa puheliasta.
”Haaste” on kirjan mukaan kutsu oikeuteen tai kaksintaisteluun. Hansikkaan läiskähdys poskelle merkitsi sitä, että haastetun aatelismiehen tuli saapua seuraavana aamuna ase ladattuna ja sekundantti katsottuna syrjäiselle, mielellään sumuiselle niitylle.
Jos ihminen ei ollut rikollinen eikä rakkauden sokaisema aatelinen, hän ei entisaikaan haasteisiin törmännyt. Nykyisin haasteita tunkee kuitenkin ovista, ikkunoista ja etenkin televisiosta.
Ministeri ei pystyisi antamaan ainuttakaan lausuntoa, jos hänen sanavarastostaan napattaisiin pois ”haasteellinen”.
Kun alan katsoa mitä tahansa suomenkielistä ohjelmaa, korkeintaan kolmen minuutin kuluttua joku pulauttaa ”haasteellisen” – kuin oksennuksen, jota ei voi suussaan enää pidätellä.
Erityisesti kokkausohjelmat ovat muuttuneet omiksi parodioikseen, sillä jokaisen kilpailijan mielestä jokainen tehtävä on haasteellinen, haastava tai haasteita täynnä.
Haasteet ovat levinneet kuin ruttotauti ja myrkyttäneet myös viattomat lapset. Junior MasterChefin metrinkorkuiset kisaajat tapittivat pienillä silmillään ja kuvailivat huttunsa keittoa äärimmäisen haasteelliseksi.
Laulajat, urheilijat, mallit ja missit kokevat tulevaisuutensa haasteellisena. Ministeri ei pystyisi antamaan ainuttakaan lausuntoa, jos hänen sanavarastostaan napattaisiin pois ”haasteellinen”.
Virkamiesten kuivakkaassa huoneilmassa haasteita vasta riittääkin. Entisaikoina ylivoimainen ongelma sai virkamiehen luhistumaan ja parkaisemaan, miten tästä ei tule lasta eikä paskaa, mutta nykyisin hän seisoo pystypäin ja kuvaa tilannetta haasteelliseksi.
Haasteita hokevat eniten ne, jotka ovat omaksuneet liike-elämän leipälajin, positiivisen ajattelun. Ikipirteiden hymypoikien ja -tyttöjen rinnalla me tavalliset kansalaiset olemme kuin selkäänsä saaneita mörököllejä.
Vaikka ”haasteellinen” on lähellä vaativaa, sanan sävy on kevyempi ja innostuneempi. Energisyys on kuitenkin pelkkää pintaa, sillä haasteellisuudessa on myös salaileva puolensa.
”Oliko joukkueen johtaja siis huono?” kokkausohjelmassa kysyttiin. ”Puhuisin vain haasteista”, kokki hädissään kiemurteli.
”Haasteellinen” on syrjäyttänyt sellaiset rehelliset adjektiivit kuin vaikea, hankala, työläs, visainen, hikinen, pulmallinen, tukala ja kinkkinen, mikä on sekä köyhdyttänyt että hämärtänyt kieltä.
Pornolaulaja Simo Salminen sanoi ruman sanan ronskisti, ruokottomasti ja ehdottomasti niin kuin se on, mutta ”haasteellisuus” on tuonut puheeseen epäilyttävän orwellilaisen sivuäänen.
George Orwellin kesällä 1949 julkaisemassa teoksessa Vuonna 1984 Oseanian valtion ilmaisuvapautta rajoitetaan uuskielellä, josta puuttuvat Puoluetta vahingoittavat sanat. Keskitysleiri on korvattu riemuleirillä ja propagandaministeriö totuusministeriöllä, mutta myös laatua kuvaavia adjektiiveja on karsittu ankaralla kädellä.
Oseanian uuskieltä leimaa kautta linjan positiivinen ajattelu. Kun jokin asia oli ennen paha ja vaikea, nyt se on epähyvä ja epähelppo. Ikävää ilmiötä lähestytään aina myönteisen kautta.
Suomen kielessä esiintyy epä-rakenteita ilman Orwelliakin, mutta vielä enemmän niitä on venäjässä, jossa melkein jokainen adjektiivi kääntyy ne-tavulla vastakohdakseen. ”Horoshi” on hyvä, ”ne-horoshi” huono, ”lovki” ketterä, ”ne-lovki” kömpelö, ”vysoki” korkea, ”ne-vysoki” matala.
Orwell pilkkasi Natsi-Saksan lisäksi Neuvostoliittoa, mutta mahtoiko tulevaisuuspessimisti ajatella myös venäjän kieltä?
Jos Suomen tunnetuimmat kirjailijat olisivat osallistuneet täysin rinnoin haastetalkoisiin, heidän positiivinen aatoksensa rientäisi suunnilleen näin:
”Taival lie haasteellinen, olkoon vaan, luonto lie haasteellinen, siis kilpaillaan.” (Nälkämaan laulu)
”Meill on haaste ja haaste, meill on haaste ja haaste, meill on haasteelliset käskyt kohtalon.” (Nuijamiesten marssi)
”Kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs: haasteellinen kuolo, elo haasteellisempi.” (Saarijärven Paavo)
”Haasteellista ja haastetta täynnä oli heille tämä työ, haastetta täynnä alussa varsinkin.” (Seitsemän veljestä)
”Jos olisi tullut ennen ruvetuksi touhuamaan! Mutta kun alkaminen on aina niin haasteellista. Silloin rupeaa koskemaan pään sisään.” (Putkinotko)
”Täss auroin, miekoin, miettehin isämme sotivat, kun päivä piili pilvihin tai loisti onnen paistehin, täss Suomen kansan haasteellisimmat he haasteet kokivat.” (Maamme-laulu)
Herkeämättömiin haasteisiin kyllästyneenä olen suosinut jo pitkään television ruotsinkielistä kanavaa ja kiittänyt taivasta tanskalaisista, jotka ovat osanneet tehdä Lykken ja Vallan linnakkeen. Joskus tuntuu kuitenkin kuin seisoisin ojan sijasta allikossa.
Norjalaisissa perhesarjoissa touhutaan yllättävän usein sikalassa ja navetassa eivätkä tekstien kääntäjät hallitse karjataloutta samalla tavalla kuin me, jotka vietimme kultaisen lapsuutemme siantapossa.
Berliinin poppeleissa siat määräsivät juonen kulun. Tekstin kääntäjä tavoitteli tietysti vaihtelua ja kutsui porsaita välillä sian pennuiksi tai poikasiksi, mutta tällaista suomen kieli ei ensinkään salli.
Sekoilevien siskojen Kotikulmilla-sarjassa maalaiskaunotar Oda pelkäsi, että lehmät joutuvat teuraalle, mutta teuraaksi lehmät myydään tai yksinkertaisesti lihaksi.
Kun Oda kiskoi lehmän sisuksista vasikan, hän purskahti nauruun ja huudahti: ”Se on hieho!” Minuakin nauratti, sillä hieho on kuin teinityttö, aikuisuuden kynnyksellä ja mieli täynnä lisääntymishaaveita. Ei synnytysosastollakaan riemuita: ”Se on teini!”
Elämänsä alkumetreillä lehmää kutsutaan vasikaksi ja vasta sen jälkeen hiehoksi. Kun puhutaan määristä, lehmästä tulee helposti lypsävä. Mulli on puolestaan ”nuori nautakoiras”, kuten Wikisanakirja asian ilmaisee. Nautakoiras kuulostaa tosin samanlaiselta sekaolennolta kuin sikanauta tai mäyräkoira.
Mitä Odan olisi pitänyt huudahtaa? Käypä termi on lehmävasikka tai ”lehmänen vasikka”, kuten meillä päin sanottiin. Sen vastakohta on sonnivasikka, härkävasikka tai ”härkänen vasikka”, joskin härkä on oikeasti salvettu sonni eikä niin lauhkeaa elukkaa voi härkätaisteluun ikinä päästää.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 