Leninin mausoleumi Moskovan Punaisella torilla on Venäjän valtioradion ylläpitämä ulkomaanpalvelu Venäjän Äänen mukaan avannut ovensa uudelleen. Mausoleumi on ollut kiinni joulukuusta lähtien korjaustöiden takia. Venäläisarkkitehti Aleksei Stsusevin rakentama mausoleumi on Unescon kulttuuriperintölistalla ja yksi Moskovan tunnetuimmista nähtävyyksistä.
Mausoleumi on rakennettu pehmeälle maalle ja rakennuksen alusta oli alkanut painua. Nyt mausoleumi pelastettiin betonipaaluilla.
Ensimmäinen väliaikainen mausoleumi oli rakennettu puusta ja sitä alettiin rakentaa jo Leninin kuolemaa seuranneena päivänä.
Venäjän Äänen mukaan biolääketieteellisen teknologiakeskuksen asiaintuntijat ovat vuosikymmeniä käsitelleet Leninin muumiota konservointiaineella. Uutisen mukaan venäläiset asiaintuntijat auttoivat Pohjois-Korean Kim Il Sungin ruumiin palsamoimisessa 1995, Angolan presidentti Agostinho Neton ruumiin muumioimisessa 1979 ja Bulgarian johtaja Georgi Dimitrovin ruumiin säilyttämisessä 1949.
Leninin hautaamisesta on keskusteltu Venäjällä 1990-luvulta asti, mutta aihe on edelleen arkaluontoinen. Sosiologi Olga Krishtanovskaja arvelee Venäjän Äänen haastattelussa, että Leninin hautaaminen suututtaisi nyt valtavan osan väestöä.