Joutilas luokka osa 1
Joutilaisuus todistaa varallisuuteen perustuvasta kyvystä elää toimettomana. Oblomov -romaanissa viisikymppinen paroni von Langwagen osaa keskustella selkeästi hyveistä, elämän kalleudesta, tieteistä ja suurmaailmasta.
Hän tulkitsee omat käsityksensä täsmällisin, hiotuin lausein aivan kuin puhuisi valmiita määritelmiä, jotka sisältyvät johonkin oppikurssiin ja on painettu kirjaan yleisöä varten.
Hän ei koskaan tupakoi naisten läsnä ollessa. Huoneessakin hän istuu hansikkaat kädessä ja riisuu ne vasta silloin kun siirtyy päivällispöytään.
Amerikkalais-norjalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Thorstein Veblen (1857–1929) kuvaa vuonna 1899 ilmestyneessä teoksessaan Joutilas luokka, miten rikkaiden keskuudessa aikaa kulutetaan tuottamattomasti. Rikkaan on näyteltävä aktiivista joutilasta, joka ei likaa käsiään rahvaanomaiseen työhön.
Työläiselle työttömyys negatiivisena vapaa-aikana ilmenee toimettomuutena, vaikka työttömän työnhakijan on osoitettava väsymätöntä työhalukkuutta. Rikkaan on oltava toimelias, mutta osattava pitää työhalunsa kurissa olemalla jouten.
Rikkaalle joutilaalle etiketin opettelu ja hiominen, hienostuneiden tapojen hallitseminen sekä maun kehittäminen tulevat toimeliaisuuden keskipisteiksi.
Työttömällä on ainaisena pelkona apatiaan vaipuminen tai välinpitämättömään tylsyyteen vajoaminen.
Stoalaisille apatia merkitsi vapautumista maailman turhuuksista ja intohimoista sekä järkkymättömän mielenrauhan saavuttamista.
Nykyään apatialla tarkoitetaan apeutta, henkistä lamaantumista, tylsyyttä, välinpitämättömyyttä, voimattomuutta ja velttoutta.
Ylimaallinen itsevarmuus ja kopea omahyväisyys ovat aidon herrasmiehen synnynnäisiä tunnusmerkkejä.
Hän on tottunut vaatimaan alistumista, ja elämään uhraamatta ajatustakaan huomisen murheille saatikka toisten ihmisten huolille.
Samoin kuin käsityöläiset ja palvelijat esittävät työnsä tuloksia joutilaalle herrasmiehelle, herrasmies esittelee pysyviä tuloksia joutilaisuudestaan toisille joutilaille.
Koska joutilas kerskakuluttaja joutuu pakostakin olemaan osan aikaa piilossa julkisuuden valokeilalta, on hänen kyettävä tekemään selkoa tuosta yksityisesti viettämästään ajasta, ettei hän ainakaan ole salaa tehnyt rehellistä työtä yksin ollessaan.
Aineettomia todisteita joutilaisuudessa vietetystä yksityisestä ajankäytöstä ovat näennäistieteelliset tai -taiteelliset saavutukset sekä tietämys asioista ja tapahtumista, joilla ei ole mitään suoranaista vaikutusta inhimilliseen elämään.
Tähän joutilaisuuden ”urotöiden” esittelyyn sopivia ovat vaikkapa tietämys kuolleista kielistä ja okkultismista, oikeakielisyydestä, lause- ja runousopista ja muista kotona harrastettavista taidemuodoista.
Missään nimessä käsitöiden tekemiseen tai muuhun todelliseen työhön viittaavaa tietämystä ei pidä esittää. Muoti, sisustus ja kodin pikkuesineistön valinta sekä pelit, urheilu ja koirien, kissojen tai rotuhevosten kasvatus ovat yleisesti hyväksyttyjä joutilasluokan taitoja. Täysin epätuottavina ne voidaan osittain hyväksyä jopa oppialoiksi.
Tärkeitä epätuottavassa ajankulutuksessa ovat käytöstavat ja hyvä kasvatus, sivistynyt kielenkäyttö, etiketti sekä erilaisten muotoseikkojen ja seremonioiden noudattaminen.
Veblenin mukaan käytöstavat ovat herruuden ja alistumisen symbolista pantomiimia. Silloin käytöksen pienimmätkin yksityiskohdat muuttuvat äärimmäisen tärkeiksi. Arvojen ja titteleiden juhlalliseen noudattamiseen paneudutaan innolla.
Tämän 25-osaisen juttusarjan runkona on Thorstein Veblenin 1899 ilmestynyt teos ”Joutilas luokka” (Art House 2002, suom. Tiina Arppe ja Sulevi Riukulehto).
Norjalais-yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Veblen kehitti teorian joutilaasta luokasta, miten rikkaat karttavat työntekoa vaikka näyttävät olevankin koko ajan jotain puuhastelemassa ja jakelemassa rahvaalle elämänohjeita ahkeruutta silmällä pitäen.
uutiskirje 
