Pienessä Ecuadorissa on Latinalaisen Amerikan suurin pakolaisväestö. Kun Suomen vuosittainen pakolaiskiintiö on viime vuosina ollut 750 pakolaista, niin pinta-alaltaan Suomea pienempään mutta väkiluvultaan suurempaan, köyhään Ecuadoriin pakolaistarjokkaita virtaa YK:n mukaan noin 1 500 avuntarvitsijaa joka ikinen kuukausi.
Virallisten tilastojen ohella maassa on YK:n pakolaisjärjestön varovaisen arvion mukaan 130 000 viranomaisille näkymätöntä, rekisteröimätöntä turvapaikanhakijaa. Ja lisää saapuu koko ajan pohjoisesta, sillä naapurimaan Kolumbian sisällissota on jatkunut jo lähes 50 vuotta.
Vaikka nykyinen presidentti Juan Manuel Santos on edeltäjäänsä Alvaro Uribea myötämielisempi neuvottelemiselle, harva uskoo sopuun. Ongelmia Kolumbiassa riittää, eikä niistä pienin ole maanomistuskysymys. Vain yksi prosentti omistaa yli puolet koko maan maista.
Lukuisat maalaiset ovat joutuneet jättämään asuinseutunsa palmupeltojen tieltä.
Mafioiden hallintaan
Kovaotteinen Uribe esitti sissiliikkeen kukistajaa, mutta todellisuudessa hän samalla luovutti maan puolisotilaallisten joukkojen muodostamien mafioiden hallintaan. Uribe nimittäin laillisti paramilitaarit, ja nyt jokainen maanomistaja voi halutessaan palkata niiden muodostamia yksityisiä turvajoukkoja häätämään epätoivottuja henkilöitä mailtaan.
Häädöt ovatkin lisääntyneet, sillä kasvavan palmuöljyn kysynnän myötä maakonflikti on noussut uusiin sfääreihin. Palmuöljyn voittosuhde on lyhyellä tähtäimellä maanomistajalle houkutteleva, mutta pidemmän päälle istutukset imevät maan kuivaksi jättäen sen vuosikausiksi viljelykelvottomaksi.
Monelle houkutus on kuitenkin liian suuri. Samalla lukemattomat maalaiset ovat joutuneet jättämään asuinseutunsa sinne nousseiden palmupeltojen tieltä.
Maria odottaa turvapaikkapäätöstä
Yksi heistä on Maria. Roteva tumma nainen raahaa painavia ostoksia Ecuadorin pääkaupungin Quiton paahtavan auringon alla. Ostokset eivät ole Marian, vaan perheen, jonka kotiapulaisena hän parhaillaan työskentelee.
– Jos teillä muuten pyörii vanhoja vaatteita ylimääräisinä nurkissa, ottaisin mielelläni vastaan. Vanhin poikani on aika isokokoinen ikäisekseen, hän on suunnilleen sinun kokoisesi, sanoo Maria ja katsoo Juaniin.
Juan Aguilar on työskennellyt Ecuadoriin saapuvia kolumbialaispakolaisia auttavassa järjestössä. Hän on hiljattain palannut Quitoon vietettyään lähes kaksi vuotta Esmeraldasin ja San Lorenzon rajakaupungeissa, jonne maahan pyrkivät pakolaiset ensimmäisenä saapuvat.
Esmeraldasin köyhä rantakaupunki tuskin on suomalaiselle turistille tuttu, mutta joku saattaa muistaa kaupungin nimen siitä, että Pekka Haaviston ecuadorilainen kumppani Antonio Flores kasvoi siellä.
– Uskon, että kaksi vuotta tässä työssä on se aika, jonka jälkeen tarvitset paussin. Muuten alat turtua pakolaisten karuihin kertomuksiin. Eikä tässä työssä saa turtua, sinun pitää tuntea aitoa myötätuntoa jaksaaksesi tehdä kaikkesi ihmisten auttamiseksi, Juan sanoo.
Maria odottaa parhaillaan turvapaikkapäätöstä ja toivoo monien muiden tavoin, että hänet perheineen sijoitettaisiin kolmanteen maahan. Edes Ecuador ei ole monelle kolumbialaiselle turvallinen. Marian miestä puukotettiin uudenvuodenaattona Quiton kolumbialaislähiössä, mutta hän selvisi säikähdyksellä.
Toiset joutuvat rikollisliigojen käsiin
– Pakolaisia vastaanottavien järjestöjen työntekijöiden on usein mahdoton tietää, kuka kukin on. On vaikea arvata, kuka todella tarvitsee apua ja kuka valehtelee. Usein kävi niin, että vainottu ja vainoaja ovat törmänneet järjestön odotussalissa, sanoo Juan.
– Kerran esimerkiksi eräs nainen pakeni Kolumbiasta mafiaan sekaantunutta, väkivaltaista miestään. Nainen tuotiin lapsineen Quitoon ja sijoitettiin pakolaisten asuttamaan väliaikaisasuntoon. Muutaman viikon päästä asuntoon muutti tämä kyseinen väkivaltainen mies, joka oli esittänyt meille järjestön työntekijöille olevansa pakolainen.
Mies sai naisen taivutettua uudelleen mukaansa, ja perhe asettui Esmeraldasin kaupunkiin Ecuadorin puolelle rajaa. Pakolaisjärjestö pisti asioihin vauhtia, kun nainen ilmestyi uudelleen toimistoon ja kertoi, että mies oli kostoksi karkaamisesta sytyttänyt heidän kotinsa tuleen.
Kurjin kohtalo on kuitenkin niillä, jotka Ecuadoriin saapuessaan joutuvat ihmiskauppaa harjoittavien rikollisliigojen käsiin. Usean yksin saapuvan nuoren naisen matka päätyy ”chongoon”, bordelliin.
– Kerran toimistoomme saapui rikollisliigan otteesta päässyt kolumbialainen nainen, joka oli työskennellyt Esmeraldasissa prostituoituna. Parittajat olivat muun muassa tehneet diilin paikallisen vankilan työntekijän kanssa ja parittaneet naista siellä.
Läpitunkevaa köyhyyttä
Esmeraldasin ja San Lorenzon rantakaupungit ovat jo ennestään Ecuadorin köyhimpiä. Alueella asuu pääosin afrikkalaisperäistä väestöä, lähiseudun kaivoksilla aikoinaan työskennelleiden orjien jälkeläisiä. Vuorten kaivoksilta vapautetut tai karanneet orjat asettuivat alemmas tropiikin helteeseen.
Työpaikkoja ei ole ja rikollisjengit hallitsevat. Köyhyys on läpitunkevaa kuin hiki iholla. Kaupungin parhaassakin lähiössä suihku toimii vain kahdesti viikossa. Vesijohtovesi on kaukainen unelma. Ranta on henkeäsalpaavan kaunis, mutta täynnä tyhjiä pulloja ja roskaa. Lähialueiden loistohotellien jätteet syljetään merenpohjaan rakennettua putkea pitkin vesistöön, ja aallot työntävät jätökset köyhien ongelmaksi.
Tällaisiin kaupunkeihin Kolumbian pakolaiset valuvat jatkuvana virtana. Konflikti paikallisten ja tulokkaiden välillä on lähes väistämätön.
– Sinä olet ulkomaalainen ja ok, mutta kolumbialaisista en pidä. Miksi otamme pakolaisia vastaan, kun täällä on ongelmia ihan tarpeeksi muutenkin, aloittaa rantabaarin käheä-ääninen tarjoilija keskustelun.
Itse en edelleenkään, kuukausien alueella oleskelun jälkeen, onnistu erottamaan paikallisen puheen sointuvaa korostusta kolumbialaisesta.
Ecuador on yrittänyt kiristää pakolaispolitiikkaansa. Viime toukokuussa voimaantulleen säännöksen mukaan maahan saapuneiden pakolais- tai turvapaikanhakijoiden on ilmoittauduttava viranomaisille 15 päivän kuluessa rajan ylittämisestä. Ehkä byrokratian tarkoitus on prosessien hallinnointi, ehkä pakolaisuuden vaikeuttaminen.
Palmuöljy kiristää tilannetta
Samalla palmuöljyä viljellään yhä laajemmilla alueilla myös Ecuadorissa, ja missäpä muualla kuin maaperältään erinomaisessa Esmeraldasin provinssissa. Maaseudun paikallinen köyhälistö, pakolaiset, palmuöljytuloja kahmivat suurmaanomistajat ja viljelmien palmurivistöt eivät tunnu mahtuvan samaan provinssiin.
Kolumbian konfliktissa ei uutislähetysten toistamista rauhanneuvotteluista huolimatta paljon valoa näy. Yksittäisiä valonpilkahduksia kuitenkin on.
– Kerran toimistoomme saapui kolumbialainen pakolaisperhe kolmivuotiaan pikkupojan kanssa. Poika oli matkan varrella pudonnut sillalta ja loukkaantunut vakavasti. Veimme hänet paikalliseen sairaalaan, jossa ei kuitenkaan ollut riittävää kapasiteettia. Lähdimme viemään poikaa pääkaupunkiin Quitoon. Matkalla soitin järjestön työntekijöille, jotta he olisivat vastassa lämpimien vaatteiden kanssa, sillä perhe oli saapunut Kolumbiasta hellevaatteet päällä, kertoo Juan.
Ilma on iltamyöhällä hyytävän kylmä 2 800 metrin korkeudessa sijaitsevassa Quitossa.
– Paras kiitos työstä oli nähdä perheen äidin huojentuneet kasvot, kun poika viimein sai hoitoa.
uutiskirje 
