Hänen karismaattisen upea tulkintansa vaativasta Yön kuningattaren aariasta Der Hölle Rache Mozartin Taikahuilu-oopperasta vakuutti tuomariston ja innoitti katsojat raikuviin aplodeihin.
Läpimurtonsa Sibelius-Akatemian Taikahuilun yönkuningattarena ansainnut sopraano on vieläkin aivan täpinöissään, sillä onhan tuon arvostetun kilpailun voitto ollut merkittävä ponnahduslauta monille tähtilaulajillemme.
– Voitto merkitsee todella paljon. Sen kautta saa näkyvyyttä, itseluottamusta ja kannustusta uralleen. Ja kyllähän 15.000 euron rahasummakin lämmittää.
Määrätietoinen laulaja aikoo käyttää rahat ensisijaisesti opiskelujen rahoittamiseen, mutta täytyyhän tuolla rahalla jokunen upea esiintymisasukin irrota. Niillä Takala tietää olevan käyttöä valoisaksi uskomassaan tulevaisuudessa.
Takala ei arastellut heläyttää Yön kuningattaren aariaa, joka vaatii esittäjältään suvereenia teknistä varmuutta, hyvää itsetuntoa ja herkkyyttä.
– On tärkeää, että saa sen ”istumaan kroppaansa” ja lihasmuistin toimimaan. Kropassa pitää olla hyvä tuki päästä varpaisiin. Ääni ei saa nousta kurkkuun, että saa korkeimmatkin kilahdukset puhtaasti soimaan, aktiivisesti urheiluakin harrastava Takala selvittää.
– Tärkeintä on kuitenkin tulkinta ja itseluottamus, jotka ovat henkisesti miltei raskaampia kuin tekninen suoritus.
Esikuvakseen laulajana Takala nostaa slovakialaisen lyyrisen koloratuurisopraano Edita Gruberován, joka on yksi 1900-luvun jälkipuoliskon eturivin oopperatähdistä.
Taide on subjektiivista
Keväällä 2013 Takala oli finalisti ja erikoispalkinnon voittaja kansainvälisessä Hilde Zadek – laulukilpailussa Wienissä. Mutta, voidaanko laulajat asettaa paremmuusjärjestykseen, eikö tuomaristojen arviointi ole aina subjektiivista?
– Se on hyvin kaksipiippuinen asia, sillä taide on subjektiivista. On tavattoman hankalaa mitata kuka on paras, ei siihen oikein ole indikaattoreita. Kilpailut ja koelaulut ovat aina epäluonnollinen tilanne. Nautin huomattavasti enemmän eri produktioiden tekemisestä, puolentoista viikon kulutta myös Kangasniemen laulukilpailuihin osallistuva Takala selvittää. Ja muistuttaa, että taiteen ensisijainen merkitys ei missään tapauksessa ole toimia kilpailumateriaalina.
Perhe tukena
Tuuli Takala on helsinkiläinen, virkamiesperheen kasvatti, joka kasvoi musiikin taikapiirissä. Hänen isänsä työskentele Aalto-yliopiston professorina ja äiti on lääkäri. Musiikkiopintonsa Tuuli aloitti jo 5-vuotiaana viulunsoitolla, ja kuorolaulun hän aloitti maineikkaassa Tapiolan kuorossa jo pikkutyttönä veljiensä ja serkkukaartin vanavedessä. Laulutunnit hän aloitti 19-vuotiaana opettajanaan Anu Komsi.
– Erittäin musikaalisen perheeni ja koko suvun piirissä on aina laulettu, soitettu ja kuunneltu musiikkia. 3-vuotiaana jo kuulemma tapailin kuulemiani aarioita. Ensimmäinen näkemäni ooppera taisi olla Figaron häät Kansallisoopperassa, ja olin aivan myyty. Koti antoi hyvät taustat laulajanuralle, nytkin koko suku oli kannustamassa minua Mustakallio-kilpailun finaalissa, Takala naureskelee.
Aktiivinen lied-musiikin esittäjä
Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa Musiikkikasvatuksen osastolla, lauluopettajanaan Aulikki Eerola. Lauluopintojaan hän jatkoi Metropolia ammattikorkeakoulussa Ritva-Liisa Korhosen johdolla. Ensi syksynä hän palaa Sibelius-Akatemian oopperakoulutukseen maisteri-ohjelman opiskelijaksi.
Hän on myös aktiivinen lied-musiikin esittäjä, esiintynyt mm. Suomalaisen Barokkiorkesterin solistina Bachin teoksissa. Eikä hän ole arastellut heittäytyä kevyenkään musiikin pariin.
– Liedit ovat hyvää ja herkkää vastapainoa oopperalle. Lyhyitä kappaleita, joihin sisältyy paljon runoutta.
Ei pelkkää musiikkia
Mutta ei Takalan elämä pelkkää musiikkia ole, hän ratsastaa, ui ja sukeltelee. Myös muut taiteet ovat hänelle tärkeitä.
– Luen paljon, ja ammennan esiintymisiini työkaluja elokuvista ja teatterista. Haluan kehittää näyttämöllisessä ilmaisussani draaman kaaren tajuamista ja erityisesti tunteiden esiintuomista.
Tuuli Takala toivoo, että hän laulajana voisi edetä monipuoliselle kansainväliselle uralle. Siihen hänellä on erinomaiset mahdollisuudet, mutta laulajan uralla tarvitaan myös malttia ja kylmäpäisyyttä musiikkibisneksin pauloissa. Kilpailu kansanvälisillä areenoilla on armotonta.
– Uralla pitää edetä äänen ja osaamisen ehdoilla. Kyllähän moni varoitti Yön kuningattareksi ryhtymistänikin liian vaativaksi, mutta hyvinhän tässä kävi. Oopperalaulajana pyrin tuottamaan kuulijoille elämyksiä. Ihaninta on, että saa esittää upeaa musiikkia loistavien muusikoiden kanssa – olla siltä osin maailman historian ympäröimänä.
Nuorelle oopperalaulajalle se on selvää, että oopperaa – kaikesta nurinasta sen kalleudesta huolimatta – tarvitaan.
– Totta kai! Ja kaikkialla! Kaikkihan sitä tarvitsevat. Ooppera on aivan omanlaisensa upea taidemuoto. Niin kuin kaikissa taiteissa, ihmiset pääsevät oopperassa mukaan taiteen maailman ja fantasiaan ja voivat sen myötä käsitellä omaa elämäänsä ja tunteitaan. Maailman mennessä yhä nopeatempoisempaan viihteellisyyteen, ihmisten elämänlaadun muuttaessa muotoaan, oopperalla ei ole inhimillistä kilpailijaa. Kaiken kun ei tarvitse olla muovista kertakäyttötavaraa.
Syksyllä 2013 Tuuli Takala debytoi Suomen Kansallisoopperassa – missäpä muussakaan kuin Taikahuilun Yön kuningattaren roolissa.
uutiskirje 